Uusimmat

”Se on valmis sitten kun se on valmis” – Näin Blizzardin vuosikymmeniä hokema mantra sai alkunsa

03.10.2024 19:10 Muropaketin toimitus

Blizzard on tunnesti ottanut aikansa pelien kehityksessä, mutta kyseinen filosofia syntyi itse asiassa vahingossa.

Blizzard Entertainment on tunnettu läpi historian studiona, joka ei turhaan kiirehdi pelejä ulos, vaan käyttää niiden kehitykseen aikansa.

Tämän seurauksena on syntynyt studion vuosikymmeniä kestänyt ikoninen mantra: ”Se on valmis sitten kun se on valmis”. Filosofian juuret perustettiin kuitenkin täysin vahingossa, kuten toimittaja Jason Schreierin uudessa Play Nice -kirjassa selviää.

Schreier jäljittää mantran juuret alkuperäisen Diablon julkaisuun vuonna 1997. Pelin oli määrä ilmestyä ennen joulupyhiä, sillä perinteisesti juuri pyhän myynnit ovat edelleen yksi tärkeimmistä ajanjaksoista pelien myynnissä. Kehittäjät halusivat kuitenkin viimeistellä pelin ennen julkaisua, minkä vuoksi kriittisistä joulumyynneistä myöhästyttiin.

Peli saatiin kuitenkin toimitettua kauppoihin vielä vuoden 1996 puolella, joskin laajempaan levitykseen se ennätti vasta tammikuussa 1997. Joulumarkkinoiden väliin jättäminen ei kuitenkaan haitannut, sillä peli nousi välittömästi myynti- ja arvostelumenestykseksi, jota myytiin ensimmäisen vuoden aikana yli miljoona kappaletta. Samalla Blizzard pinkaisi pelikehittäjien kärkisijoille.

Kyseinen myöhästyminen oli myös Blizzardin johdon mukaan ”parasta mitä yhtiölle olisi koskaan voinut tapahtua”, sillä nyt heillä oli tosielämän tapaustutkimus siitä, mitä tapahtuisi jos peli myöhästyy optimaalisesta myynti-ikkunasta. Vaikka sanoja ei tällöin Schreierin mukaan vielä sanottu, kyseinen hetki oli alku mantralle: Se on valmis sitten kun se on valmis.

Play Nice – The Rise, Fall, and Future of Blizzard Entertainment julkaistaan 8. lokakuuta.

LUE MYÖS: Arvostelu | Uusi Blizzard-kirja paljastaa, miten ristiriitaisissa oloissa kohutun pelistudion hitit syntyivät