Uusimmat

Sony aikoo panostaa virtuaalitodellisuuteen merkittävästi

03.07.2014 13:00 Juho Anttila

Elämme aikoja, jolloin virtuaalitodellisuus tekee vihdoin tuloaan. Oculus Rift on toiminut tienraivaajana, mutta tämän vuoden puolella seuraan on liittynyt muitakin tekijöitä. Sony on yksi virtuaalitodellisuusjunaan mukaan hypänneistä, eikä firma aio säästellä uuden teknologian kanssa.

Sonyn Iso-Britannian osaston johtaja Andrew House kertoo, että Sony aikoo panostaa virtuaalitodellisuuteen näkyvästi. Kyse ei ole pelkästä kokeilusta, vaan firma investoi uuteen teknologiaan merkittäviä summia.

Housen mukaan Sonylla kesti aikansa vakuuttua uuden teknologian kaupallisesta potentiaalista. Pelikehittäjien innostus Oculus Riftistä sai firman uskomaan, että virtuaalitodellisuudelle riittää markkinoita. Tämä rohkaisi firmaa tarttumaan myös itse tuumasta toimeen ja aloittamaan oman virtuaalitodellisuuslaitteistonsa kehittämisen.

Sonyn kokoisella firmalla on toki taloudellisista vaikeuksistaan huolimatta resursseja kokeilla, josko markkina ottaa tuulta alleen. Sonyhan panosti PlayStation 3 -aikaan rutkasti 3D-teknologiaan. Se teknologia ei kuitenkaan ottanut kunnolla tuulta alleen, joten PlayStation 4 -konsolin 3D-tuki jätettiin lähes kokonaan pois. Toisin kuin vaikkapa Oculusille, Sonylle myöskään virtuaalitodellisuus ei lopulta ole välttämättä elämän ja kuoleman asia.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Sony julkisti omat virtuaalitodellisuuslasinsa

Sonyn virtuaalilasit vakuuttivat testaajan: PS4-avaruustaistelut toimivat mahtavasti 3D:nä!

OculusVR tuo virtuaalitodellisuuden joka kotiin