Uusimmat

Sony nappasi Ghostbustersin, 360-versio ilmestyy ”myöhemmin”

06.05.2009 12:37 Miikka Lehtonen

Viikon uutispommi paukahti hetki sitten, kun brittiläinen pelialaa seuraava MCV-saitti uutisoi Sonyn napanneen Ghostbusters-pelin oikeudet Atarilta. Japanilaisjätillä on suuret suunnitelmat pelin ja Ghostbusters-elokuvan suhteen, mutta samalla pelin 360-versio siirtyi kauemmas horisonttiin.

MVC.co.uk tietää kertoa, että Sony on hankkinut Ghostbusters-pelin julkaisuoikeudet Atarilta kuumien ja tiiviiden neuvottelujen jälkeen miltei viime hetkellä, sillä pelin oli määrä ilmestyä kaikilla alustoilla kesäkuun 19. päivänä. Nyt suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Ghostbusters-lisenssi vaihtoi omistajaa jo toisen kerran vuoden sisään.

MCV kertoo saaneensa Sonyn edustajilta lausunnon, joiden mukaan Ghostbusters-peli nähdään PlayStation 2:lla ja 3:lla alkuperäisenä julkaisupäivänään yhdessä Ghostbusters-elokuvan Blu-ray-version kanssa. Kyseessä on elokuvan 25. syntymäpäivä, mikä selittää juhlavuuksien mittasuhteet.

Sony ei luonnollisesti saanut kaupoissa muiden alustojen julkaisuoikeuksia, vaan ne säilyvät yhä Atarilla. Kauppoihin näyttää kuitenkin kuuluneen jonkinlainen yksityisoikeuspykälä, sillä tiedotteen mukaan 360-versio julkaistaan ”myöhemmin tänä vuonna”. Melkoinen kaappaus.

Lisää aiheesta

Ghostbusters-peli rysäyttää New Yorkin yliluonnolliseen kaaokseen

Ghostbusters nyt virallisesti Atarin peli, juhlat käyntiin uusilla kuvilla

Eläköön Atari: Ghostbusters-peli löysi uuden kodin

Ghostbusters tulee taas, alkuperäisen tiimin uutuuspelinä

Lue myös

Dead Space ylsi miljoonamyynteihin

Uusi nörttinettiradio 8-Bit FM

Hups, Red Orchestra 2 paljastuikin ennen aikojaan

Muropaketin uusimmat