Star Warsin tekeminen on pilkunviilausta
Ruotsin DICE-studio tekee parhaillaan Star Wars –pelisaagan seuraavaa osaa, Star Wars Battlefrontia. Ja vaikka peli hurjan hienolta näyttääkin, niin viihdebisneksen jättimäisimpiin brändeihin lukeutuvaan Star Warsiin on haastavaa tehdä uusia tuotteita, jotka eivät riko saagan loogisuutta ja tarinaa, ainakaan liian pahasti.
Star Warsin kohdalla tilanne on yhtaikaa sekä vähän mutkikas että yksinkertainen.
DICE-pomo Patrick Söderlund kertoo, että Disney on tukenut pelikehitystä kaksin käsin, eikä pelifirmaa ole suuremmin rajoiteltu tai määräilty.
”Meillä on kyllä paljon ohjenuoria ja sääntöjä, joita on pakko noudattaa. Ne ovat kuitenkin yksinkertaisia ja niiden seuraaminen tuntuu oikealta”, Söderlund ynnäilee.
Herra toki muistuttaa, että pilkunviilaukseen menee aikaa ja vaivaa ja pelimiesten visiot täytyy hyväksyttää lisenssin omistajille. Se ei ole kuitenkaan tuottanut mitään suurempia ongelmia. Lisenssisäädöistä on ollut myös paljon hyötyä, sillä pelitiimi on voinut sukellella Lucasfilmin/Disneyn Star Wars –arkistoissa ja poimia sieltä niin taustatietoja, materiaaleja kuin inspiraatiotakin.
Battlefront julkaistaan kaikille alustoilleen marraskuussa.
Lähde: EA’s Söderlund on Star Wars
Lisätietoja: http://starwars.ea.com/starwars/battlefront
Lisää aiheesta
BioWaren Star Wars: Knights of the Old Republic II sai megapäivityksen vuosikymmenen tauon jälkeen
E3 2015: Star Wars Battlefront päätti EA:n pressitilaisuuden räjähtävästi
Star Wars Battlefrontiin ei missään vaiheessa edes harkittu yksinpeliä
Star Wars Battlefrontin alpha-videota vuosi nettiin –hyvältä näyttää