UUSIMMAT

Symphonic Fantasies -pelimusiikkikonsertti lauantaina – kuuntele livenä nettiradiosta

09.09.2009 17:30 | Jukka O. Kauppinen

Muistatteko taannoisen videopelimusiikkikonsertin, jossa soitettiin Chris Hülsbeckin pelimusiikkeja saksalaisen sinfoniaorkesterin voimin? Orkesterin pääpuuhamies Jonne Valtonen on taas Saksassa, tällä kertaa Symphonic Fantasies -konsertin merkeissä. Ensi lauantaina ensi-iltansa saava konsertti keskittyy tällä kertaa Square Enixin pelien musiikkeihin – ja sen voi katsoa ja kuunnella livenä netin kautta.

Orkesterina toimii saksalainen WDR Radio Orchestra.

Pelimusiikit on sovittanut tamperelainen Jonne Valtonen, joka tunnetaan myös demoscene-maailmasta Purple Motion -taiteilijanimellä Future Crew- ja Byterapers-demoryhmistä.

Valtonen lähettää eDomen lukijoille terveisiä Saksasta ja kertoo muun muassa, että…

Tulossa AIVAN mahtis konsertti! Takana on yli viikko treenejä ja olo on aivan älytön ja innostunut.

Kappaleita esitetään viisi, joista jokainen keskittyy eri peliin. Kaikki säveltäjät ovat paikalla ja luonnollisesti heitä pääsee myös tapaamaan ja fanittamaan.

Orkesteri, solistit ja kuoro ovat todella innoissaan, mikä on tärkeää, koska se myös kuuluu heidän soitossaan/laulussaan. Orkesteri ei TODELLAKAAN pääse helpolla, joka on seikka josta he todellakin pitävät. Pääkonsertin paikkaa pidetään myös yhtenä Saksan parhaimmista, joten sekin tuo vielä oman tunnelmansa ja karaktäärinsä soppaan mukaan..

Kaikki kappaleet on jo käyty läpi ja Final Fantasya lukuun ottamatta myös harjoiteltu huolella. Huomenna ja ylihuomenna on FF:n vuoro, vaikka sekin on jo käyty muutamaan otteeseen läpi. Kuoro – joka on todella ÄLYTTÖMÄN  hyvä – on ollut mukana alkuviikosta saakka. Monet orkesterin soittajista ovat tulleet kyselemään lisää pelimusiikista.

Secret of Manasta on tulee ulos aivan sairaan siisti versio. Vaikka sävelsin tähän sovitukseen erittäin paljon omaakin, ovat alkuperäisen teemat ja meininki vielä mielestäni tallella. Vaikka tämä toki onkin oma subjektiivinen näkökantani.

Tässä samaan aikaan ääniteknikot treenaavat omaa osuuttaan livelähetystä varten omassa tarkkaamossaan, jossa itsekin vietän välillä aikaa ja käyn läpi partituuria. Joten paljon juttuja tehtävänä  mutta jälleen 110% mielenkiintoista ja opettavaista.

Symphonic Fantasies konsertin päälähetys siis ensi lauantaina niin liveäänen kuin -videonkin kera.

Lisätietoja: http://www.symphonicfantasies.com

Lisää aiheesta

Chris Hülsbeckin musiikkia orkesterimuodossa

Pelimuusikko siirtyi levyttäjien kastiin

Lue myös

Apple jatkaa Commodore 64 -pelleilyään

Arvostelu: Age of Conan – paluu Kimmeriaan (PC)

Creativelta kosketusnäytöllinen ZEN X-Fi 2 -mediasoitin

Pornokuningas vaatii pornoa PlayStationille

Star Wars –nettipelit iskevät yhteen: BioWare vs. Sony