Uusimmat

Thief pyörii tarkemmin PlayStation 4:llä kuin Xbox One:lla

19.02.2014 15:45 Juho Anttila

Voi voi, Microsoft. Ennen kuin uuden sukupolven konsolit julkaistiin, kävi jo ilmi, että Sonyn PlayStation 4 -konsoli sisältää speksien mukaan ratkaisevasti kilpailijan laitetta tehokkaampaa rautaa. Tuolloin Microsoft puolustautui vielä konsolinsa erilaisella muistiarkkitehtuurilla ja sen tarjoamilla mahdollisuuksilla. Peli toisensa jälkeen näyttää vain tuovan ilmi sitä totuutta, että Xbox One on häviämässä pelin hevosvoimakisassa.

Viimeisin peli sarjassa ”teokset, jotka pyörivät juuri sen ratkaisevan pykälän verran tarkemmin PlayStation 4 -konsolilla” on kovasti odotettu Thief-hiippailu. PlayStation 4 -konsoli pyörittää peliä täydellä 1080p-resoluutiolla, kun taas Xbox One yltää vain 900p:n resoluutioon. Ruudunpäivitysnopeus ei kummassakaan versiossa kuitenkaan päätä huimaa, sillä se on lukittu 30 fps:n vaatimattomaan arvoon.

Pelin ohjaaja Nicolas Cantin selittelee asianlaitaa toki parhaimmin päin molempien konsolien puolesta. Cantinin mukaan versioiden välisen eron huomaamiseen tarvitaan todella tarkkaa silmää. Mies myös väittää, että Xbox One -versio on aivan yhtä hyvä kuin PlayStation 4 -versiokin. Hyvä yritys Nicolas, mutta hei, kovempi resoluutio on aina kovempi resoluutio.

Kuten tuossa tulikin vihjattua, Thief ei suinkaan ole ollut ainoa peli, jossa Xbox One -versio on kärsinyt resoluutiopuutteesta. Ensimmäinen ja ehkä tunnetuin esimerkki tästä oli Infinity Wardin Call of Duty: Ghosts. Juuri tällä viikolla Kojima Productions puolestaan kertoi, että tuleva Metal Gear Solid: Ground Zeroes yltää Xbox One:lla vain 720p:n resoluutioon, kun PlayStation 4 pyörittää sitäkin peliä täydellä 1080p:n muskelilla.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Hiipiikö Garrett varjoissa vai vetää vartijoita kuonoon? Valinta on loppujen lopuksi aika selvä

Thief on valmis – katso upea traileri

Ryse-kehittäjä ei ole huolissaan Xbox Onen ”resoluutiogatesta”

Muropaketin uusimmat