Uusimmat

Uuden sukupolven konsoleilla ei katsella 3D-leffoja – ainakaan heti

14.11.2013 10:00 Juho Anttila

Niin sanotusti ihan näillä näppylöillä julkaistavat seuraavan sukupolven konsolit, PlayStation 4 ja Xbox One, sisältävät vinon pinon edistyksellisiä ominaisuuksia. Molemmilla firmoilla näyttää kuitenkin iskeneen kiire laitteiden viimeistelyn kanssa, sillä uutuuskonsolien viihdeominaisuuksista löytyy yllättäviä puutteita.

Jo aiemmin uutisoitiin, ettei PlayStation 4 oikein suoriudu yleisistä musiikkiformaateista. Äänekkään pelaajapalautteen vuoksi tähän on tulossa muutos ainakin jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Jokin aika sitten ilmoitettiin myös, ettei Xbox One ymmärrä 3D-elokuvien päälle, vaikka laitteesta Blu-ray-asema löytyykin.

Viimeisimmän tiedon mukaan myöskään PlayStation 4 ei suostu toistamaan 3D-elokuvia. Tämä voidaan laskea jo jonkinmoiseksi yllätykseksi, kun muistetaan, että PlayStation 3:lla kolmiulotteisten elokuvien katselu onnistuu yhä. Puute on erityisen yllättävä ottaen huomioon sen, että Sony on yksi 3D-teknologian äänekkäimmistä puolestapuhujista.

Sekä PlayStation 4 että Xbox One voidaan toki päivittää myöhemmin tukemaan myös elokuvien 3D-toistoa. Eri asia on se, kuinka pitkään tukea joutuu odottamaan. Koti-3D ei ole lyönyt läpi läheskään laitevalmistajien toivomalla tavalla, joten ominaisuus ei välttämättä ole prioriteettilistan kärjessä.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Sony työstää PlayStation 4:lle MP3- ja CD-tukea

PS4:n äänikomennot ovat julkaisun aikaan rajoittuneita

Xbox One taitaa musiikin – PlayStation 4 ei

Muropaketin uusimmat