Uusi House of the Dead tähtää ennätysmäärään verta
Uusi House of the Dead -peli näyttää erittäin mielenkiintoiselta ja onnistui luultavasti myymään itsensä käsitteenä monille pelaajille huipputyylikkään trailerinsa avulla. Monien kiinnostus saattaa kasvaa, kun kerromme, että peli tähtää ennätysmäärään verta ja suolenpätkiä.
Pelin tuottaja ehti kommentoimaan pelinsä kehitysvaiheita CVG-pelisaitille ja kertoi, että verisistä suunnitelmistaan huolimatta tiimi ei pelkää joutuvansa sensuroiduksi.
”Emmehän kuitenkaan hyökkää minkään vähemmistöjen kimppuun”, mies heitti, viitaten Resident Evil 5:n aiheuttamaan kohuun. ”Tämähän on vain ihan hauskaa, sellaista kieli poskessa -touhua, eikä mitään, mitä et näkisi elokuvissa. Emme ole oikeastaan hillinneet itseämme mitenkään, vaan haluamme tykittää täysillä ja venyttää rajat aivan äärimmilleen.”
Neil McEwen kertoi myös tiiminsä suunnitteluprosessista. ”Joskus pohdimme, että ehkä meidän ei olisi pitänyt tehdä jotain. Sitten tulemme järkiimme ja sanomme, että totta helvetissä pitäisi! Miksi emme tekisi, ei tämä peli loukkaa ketään.”
McEwen kommentoi myös Englannissa äskettäin ollutta mini-kohua, jossa paikalliset iltapäivälehdet vaativat Mad World -pelille myyntikieltoa. ”Minusta se oli vain roskalehdistön mölyä. Ei meidän pelissämme ole mitään, mitä et olisi nähnyt jo leffoissa. Saamme epäilemättä 18+-ikärajan ja olemme pistäneet pelimme kantnen täyteen varoituksia. Ei tämä ole kuitenkaan peli, jota näyttäisin mummolleni.”
Positiivinen asenne. Toivottavasti sensuuri ei yllätä miehiä kulman takaa todellisuuden sorkkarauta aseenaan.
Lisää aiheesta
Brittilehti: ”syyttäkää videopelejä väkivallasta, maksamme satoja puntia”
He halusivat aivoja, saivat vain luoteja
Uwe Boll tykittää: ei peleissä ole tarinoita
Briteissä tutkitaan ja hutkitaan – peliala taas hallituksen hampaissa
Rockstarin vetoomus kannatti – Manhunt 2 saa sittenkin julkaisuluvan?
Take-Two vannoo julkaisevansa Manhuntin
Manhunt 2 sai lopulta ikärajan – kirvesmiehet teroittavat jo työkalujaan
Lue myös
Activision haluaa kupata pelimarkkinat kuiviksi