Uutta Simsiä waretetaan urakalla
Pelien piratismi on juttu, joka aiheuttaa aina pelikehittäjille stressiä. Moni suuren budjetin peli ei ehdi edes kauppoihin ennen kuin sitä jo imutellaan putket kuumina. Näin kävi myös The Sims 3:lle, joka ilmestyy vasta reilun viikon päästä, mutta kipuaa jo kohti waretuslistojen kärkeä.
The Sims 3:n laitonta piraattikopiota ladattiin internetistä 180 000 kertaa toukokuun 18. ja 21. päivän välisenä aikana, laskee talousanalyytikkofirma Bloomberg.
The Sims 3 julkaistaan Euroopassa 5. kesäkuuta ja Pohjois-Amerikassa kolmea päivää aiemmin, mutta tuoreille hittipeleille tyypillisesti wareversio lipsahti nettijakeluun hyvissä ajoin. Electronic Artsin mukaan piraattiversio ei kuitenkaan edes ole lopullinen The Sims 3, vaan buginen kehitysversio, josta esimerkiksi puuttuu kokonainen kaupunki.
EA:n Sporea waretettiin viime syksynä 400 000 kertaa kolmessa viikossa, joten The Sims 3 on hyvää vauhtia viemässä kyseenalaista kunniaa nimiinsä.
Lähde: Pirated Sims 3 has been downloaded 180,000 times already.
Lisää aiheesta
Sims 3 on tyttöpeli, myös tekijäkaartiltaan
Suomi on Simsien maa – Sims 2 myynyt jo viisinkertaisesti platinaa
Radosims vauhdissa: suunnittele Sims 3:n kansi
Sims 3 julkaistaan 4. kesäkuuta!
The Sims 3 – täysi vapaus tutkia, tehdä ja keksiä
Lue myös
Joko tuli loppu? Raiskauspelit kiellettiin myös Japanissa