Uusimmat

Varautukaa zombikahakointiin, Left 4 Deadista demo marraskuussa

04.10.2008 17:38 Jouni Mäki-Panula

Valve aikoo julkaista Left 4 Dead -pelistä demon ennen varsinaista julkaisupäivää marraskuussa. Valven Chet Faliszekin mukaan demossa on todennäköisesti mukana pelissä alkajaisiksi nähtävän sairaalakampanjan kaksi ensimmäistä kenttää, joissa seikkaillaan kaduilla ja metroasemalla.

Faliszek ei antanut tarkkaa päivämäärää vaan tyytyi paljastamaan, että demo ilmestyy ”vähän ennen julkaisua”.

Selviytymiskauhua ja räiskintää yhdistelevä Left 4 Dead julkaistaan Steamissa 18. marraskuuta ja perinteisenä painoksena 21. marraskuuta. PC:n ohella peli nähdään myös Xbox 360:lla.

Left 4 Dead on muun muikeutensa ohessa myös yksi niistä toimintapeleistä, joita ainakin eDomen väen keskuudessa odotetaan hartaudella. Kuten aiemmasta ennakostamme voi päätellä:

Zombit, nuo ihmiskunnan ikiaikaiset viholliset. Elokuvista ja sarjakuvista tutut kalmot ovat viihtyneet tiheästi myös pelien aiheina, mutta pääasiassa vain survival horror -peleissä. Vaan mitä jos ihmisten ja korpsien välisen taistelun muuttaisi nopeatempoiseksi tiimiräiskinnäksi?

Tässä on myös tragikoomisesti nimetty Left 4 Dead pähkinänkuoressa. Kaksi täysin eri tavalla pelaavaa ihmistiimiä vastakkain, tiukkaa tunnelmaa ja pahuksen hauskaa pelattavuutta. On sitä huonommistakin aineksista hyviä pelejä tehty.

Testisessioiden perusteella kävi selväksi, että Valvella ei turhaan uskota Left 4 Deadin potentiaaliin. Pääsimme testaamaan peliä vain ihmispelaajien perspektiivistä, mutta tunnelmaa kyllä riitti. Peli on toiminnan aikana todella nopeatempoinen ja muistuttaa melkoisesti räiskintälegenda Counter-Strikeä. Tunnelmaa toki on aivan eri tavalla, kun voihkivat ja kiiluvasilmäiset zombit vyöryvät kohti pelaajia.

Lähde: Left 4 Dead Demo Details.

Lisää aiheesta

Left 4 Dead -ennakko (PC, 360)

GC08-kuvasetti: EAn jyräpelit Mirror’s Edgestä Left 4 Deadiin

Lue myös

Aarteita pelihistorian hämäristä 8: Nintendon omituiset vekottimet

Arvostelu: Syphon Filter: Dark Mirror (PSP, PS2)

Näpit irto covereista, Guitar Hero -fanit

Resident Evil 5 – tuoreimmat kuvat suoraan Japanista

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 5)