Uusimmat

Wii Fit, Guitar Hero saivat platinaa, kultaa NHL:lle ja Mariolle

30.10.2008 16:18 Jukka O. Kauppinen

Suomen suosituimpien pelien listan TOP10-kärjessä keväisestä ilmestymisestään lähtien ollut Wii Fit sai kirjaimellisesti massat liikkeelle. Yli 20 000 pelin myynti puolessa vuodessa oikeuttaa platinapeliin.

Wii Play nappasi Nintendolle toisen platinapelin. Wiin minipelejä paketoituna yhdessä peliohjaimen kanssa on myös osoittautunut suosituksi pelituotteeksi.

Myös Guitar Hero –pelisarjan kolmas osa, Legends Of Rock, räjäytti potin platinapelin arvoisesti. Musiikkipelien suosio jatkuu ilmakitaroinnin kultamaassa nyt myös kitaraohjaimilla.

Keväällä 2004 julkaistu SingStar aloitti varsinaisesti musiikkipelien suosion. Rock Bandin lisäksi myös Guitar Hero pelisarja laajenee marraskuussa koko bändin kattavaksi Guitar Hero World Tour –pelissä.

Kultaa puolestaan jaettiin NHL 09- ja Mario Kart -peleille.

Suomalaisten kestosuosikki, EA Sportsin NHL-pelisarjan uutukainen NHL 09 nappasi odotetusti kultaa sekä Xbox 360- että PlayStation 3 -versioillaan. Urheilupelien suosio suomalaisten pelaajien keskuudessa on vuodesta toiseen korkea. Autopelien ja roolipelien jälkeen suomalainen tarttuu seuraavaksi useimmin urheilupeliin ja tietysti jääkiekkoon.

Myöskään maailman kuuluisimman putkimiehen, Marion suosio ei laannu. 80-luvun alusta pelaajia viihdyttänyt Mario nappasi taas pari kultaista peliä itselleen samannimisillä, mutta erilaisilla peleillä. Nintendo DS -käsikonsolin mukaan tarttuva peli on pitkän linjan kestosuosikki. Wiin Mario Kart rattiohjaimen kanssa taas osoittaa, että kysyntää löytyy pelille, joissa hauskuus on taattua ja pelaamiseen pääsee helpolla tavalla sisään.

Jalometallien painottuminen laajoille ikäluokille soveltuviin peleihin ei yllätä. Eurooppalainen pelien luokittelujärjestelmä, PEGI antaa joka toiselle pelille merkinnän 3+ ja vain 4 % on saanut 18+ leiman.

– Pelimarkkinat kehittyvät edelleen useaan eri suuntaan samalla kun pelaajan keski-ikä kasvaa. Suomalainen pelaaja on keskimäärin kuitenkin jo 30-vuotias. Pelejä ja laitteita on tarjolla jokaiseen makuun, pohtii Riku Olkkonen menestyksekkään pelivuoden taustoja.

Lisää aiheesta

Suomen virallinen lista

46 kultaa, 24 platinaa FIGMA-gaalassa – Suomen pelimarkkinat ylsivät ennätyslukemiin

FIGMA myönsi kultaa ja platinaa kahdeksalle hittipelille

Lue myös

Arvostelu: Saints Row 2 (PC, PS3, 360)

Arvostelu: Sid Meier’s Civilization IV: Colonization (PC)

Chronicles of Riddick -saaga jatkuu: Assault on Dark Athena keväällä

Talven peliassyt Tampereella helmikuussa

Wiikon vanha: Grim Fandango