Uusimmat

Perutaanko myös Gamescom? Microsoft saattaa jättää Euroopan suurimman pelitapahtuman väliin

08.04.2020 07:51 Muropaketin toimitus

Gamescom-pelimessut järjestetään virallisen tiedon mukaan tänäkin vuonna, mutta koronapandemia voi vielä muuttaa kaiken.

E3-messut on tältä vuodelta jo peruttu, mutta Saksan Kölnissä järjestettävästä Gamescomista ei ole kerrottu mitään päivityksiä. Tapahtuman lipunmyyntikin jatkuu normaalisti.

Nyt on kuitenkin nähty ensimmäinen ennusmerkki myös Gamescomin peruuntumisesta. Microsoft on nimittäin VG24/7:n mukaan päättänyt, että kaikki seuraavan reilun vuoden aikana järjestettävät tapahtumat hoidetaan vain digitaalisesti. Päätöksen arvellaan koskevan myös Gamescomia, joten näyttää siltä, että Microsoftin ja Xboxin omia pelejä ei tapahtumassa nähdä.

Hieman yllättäen nyt tehdyn päätöksen kerrotaan mahdollisesti koskevan jopa ensi vuoden E3-messuja. Seuraavat E3-messut on ilmoitettu järjestettävän kesäkuussa 2021, ja Microsoftin päätös on voimassa heinäkuulle 2021 asti.

Eurogamer tosin tarkentaa, että Microsoftin julistuksen voi tulkita kattavan ainoastaan yhtiön itsensä järjestämät tapahtumat. Tämä tarkoittaisi, että Gamescomin kaltaisiin tapahtumiin osallistuminen olisi yhä vaihtoehto, jos koronapandemia sen sallii.

Jää nähtäväksi, kuinka Microsoft järjestää peliensä ja tulevan Xbox Series X -konsolinsa julkistukset ja esittelyt. Yhtiön kerrotaan suunnittelevan korvaavaa digitaalista tapahtumaa myös tämän vuoden E3-messuja korvaamaan, mutta lisätietoja tästä ei ole vielä ilmoitettu.

Gamescom järjestetään 26.-29. elokuuta, ellei tapahtumaa päädytä sittenkin perumaan.