Uusimmat

Seikkailupeli Wildin piti olla PS4:n ensimmäisiä yksinoikeuspelejä – Sony jatkaa kehitystä yhä

20.03.2019 15:59 Muropaketin toimitus

Sony on uusinut seikkailupeli Wildi tavaramerkin, mikä vihjaa, ettei vuosia kestänyt projekti olekaan vielä kuollut ja kuopattu.

Muistatko vielä pelin nimeltä Wild?

Vuonna 2014 julkistettu Wild on Beyond Good & Evil -kulttipelistä tunnetun Michel Ancelin peliprojekti, joka julkistettiin viisi vuotta sitten. Wild oli PlayStation 4:n julkaisun vanavedessä yksi ensimmäisistä konsolille paljastetuista yksinoikeuspeleistä, mutta se ei vieläkään ole nähnyt päivänvaloa.

Nyt Game Fragger raportoi, että Sony on jälleen uusinut Wildin tavaramerkkihakemuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että projektia ei olekaan kaikessa hiljaisuudessa hyllytetty, ja pelin kehitys siis jatkuu.

Wildia kehitetään ranskalaisen Wild Sheep Studion toimesta. Kyseessä on ihmiskunnan aamuhämäriin sijoittuva, avoimen maailman selviytymis- ja seikkailupeli. Ancel on kreditoitu pelin pääkehittäjäksi ja käsikirjoittajaksi, mikä voi osaltaan selittää lykkääntymisen. Veteraanikehittäjä on nimittäin sittemmin ollut kiinni Beyond Good & Evil 2 -pelinsä kehityksessä.

Saapa nähdä, saadaanko Wild julkaistua vielä tämän konsolisukupolven aikana. Alta voit nähdä sen julkistustrailerin viiden vuoden takaa.