UUSIMMAT

Tom Holland paljasti erikoisen sattuman, jonka myötä hän päätyi Uncharted-elokuvan pääosaan – Leffan kuvaukset alkavat jo pian

20.02.2020 14:08 | Muropaketin toimitus

Spider-Man-tähti Tom Holland esittää pääosaa myös tulevassa Uncharted-elokuvassa. Näyttelijän mukaan elokuvan kuvaukset alkavat neljän viikon kuluttua.

Hollans paljasti IGN:n haastattelussa, että Uncharted 4: A Thief”s End on yksi hänen kaikkien aikojen suosikkipeleistään. Se johti myös siihen, miksi Holland nähdään Uncharted-elokuvan pääosassa.

”Juttelin Sony Picturesin puheenjohtaja Tom Rothmanille ja puhuimme videopeleistä. Kerroin pelanneeni saaneeni juuri Unchartedin pelattua, ja Rothman kysyi minulta, haluaisinko esittää Nathan Drakea”, Holland kertoi. ”Muistan ajatelleeni, että tekisin mitä vain, jotta saan esittää Nathan Drakea ja anelin roolia itselleni.”

Hollandin mukaan Uncharted-elokuvan kuvaukset alkavat neljän viikon päästä, ja stunttien osalta työ leffan parissa on aloitettu jo nyt. Elokuvan ensi-iltapäiväksi on kerrottu 5. maaliskuuta 2021, mutta projekti on kärsinyt ohjaajan puutteesta Travis Knightin jätettyä tehtävänsä, joten aikataulu saattaa vielä venyä.

Muropaketin uusimmat