Uusimmat

Microsoftin perustaja varoitti epidemiasta jo vuonna 2015 – ”Yhdysvallat menetti mahdollisuutensa”

04.04.2020 08:42 Muropaketin toimitus

Microsoftin perustaja Bill Gates varoitti jo viisi vuotta sitten pandemiasta TED-puheessaan. Hän sanoi tuolloin, ettei Yhdysvallat ole tarpeeksi valmistautunut sellaista varten.

Hän oli haastattelussa vastikään myös TED Connects -ohjelmassa. Hän arveli, että Yhdysvallat tarvitsee äärimmäiset sulkutoimet, jotka kestävät kuudesta kymmeneen viikkoa. Jos kaikki menee hyvin, hän arveli yhteiskunnan palaavan sen jälkeen hiljalleen normaaliksi.

Hän myös harmitteli epidemian hoitoa:

– Jos toimitaan tapausten ollessa vielä sadoissa, on se ehkä mahdollista eristää testauksella, tartuntatapausten jäljittämisellä ja ulkomaalaisten maahantulon rajoittamisella välttäen näin suurimmat vahingot taloudelle. Yhdysvallat menettivät mahdollisuutensa kontrolloida (virusta) ilman yhteiskunnan sulkutoimia, Gates sanoi.

Gates syytti tästä toimien hitautta. Hän antoi kuitenkin toivoa, että virusten esiintymisen kausiluonteisuus saattaa lievittää jatkossa tartuntojen leviämistä.

Kerroimme aiemmin Bill Gatesin väistyvän Microsoftin hallituksesta, jatkaen kuitenkin toisessa tehtävässä.