Uusimmat

Uusi artikkeli: Esimakua Intel P45 -piirisarjasta

26.05.2008 14:43 Sampsa Kurri

Intel on parin viime vuoden aikana julkaissut kuluttajaluokan piirisarjan saman kaavan mukaan. Maaliskuussa Hannoverissa Saksassa järjestettävässä CeBIT-tapahtumassa emolevyvalmistajat esittelevät varhaisia versioita, tuotantomallit saapuvat kauppoihin toukokuun lopulla ja Intel julkaisee piirisarjan virallisesti kesäkuun alussa Taiwanissa järjestettävässä Computex-tapahtumassa. Edellä mainittu kuvio on toistunut viimeksi P965- ja P35-piirisarjen kohdalla vuosina 2006 ja 2007 ja tänä vuonna vuorossa on P45.

Emolevyvalmistajat aktivoituivat huhtikuussa kutsumaan lehdistöä uusien P45-emolevymalliensa esittelytilaisuuksiin. Pohjoismaissa vahvimmin esillä olevat Asus, MSI ja Gigabyte järjestivät omat lehdistötapahtumansa kukin omalla tyylillään. Gigabyte kutsui Pohjoismaista yhden toimittajan Taiwaniin, MSI kutsui noin 40 toimittajaa Itävaltaan alppimaisemiin viikonlopun mittaiseen esittelytilaisuuteen ja Asus lennätti toimittajat Tukholmaan yrityksen Pohjoismaiden päämajaan. Muropaketti osallistui ainoana suomalaisena mediana MSI:n ja Asuksen tilaisuuksiin, mutta Gigabyten Taiwanin tapahtuma jäi valitettavasti väliin.

Muropaketti, Intel P45: Viimeinen LGA775-piirisarja