Uusimmat

Virus latasi pornoa työkoneelle

18.06.2008 13:35 Ville Suvanto

Massachusetts-osavaltion työntekijä vapautettiin lapsipornosyytteistä sen jälkeen, kun tutkijat selvittivät viruksen ladanneen automaattisesti laittomia kuvia tietokoneelle. Michael Fiola erotettiin työtehtävistään vuonna 2007, kun IT-osaston työntekijät löysivät hänen koneeltaan lapsipornoa ja myöhemmin samana vuonna hänelle luettiin syytteet lapsipornon hallussapidosta.

Marraskuussa 2006 Fiolalla oli käytössä Windows XP SP2:lla varustettu kannettava tietokone, johon oli asennettu virustorjuntaohjelma, mutta puolustuksen palkkaaman tutkijan Tami Loehrsin mukaan kannettavan tietokoneen konfiguroinnissa oli puutteita. Tietokonetta oli käyttänyt aiemmin toinen työntekijä ja Loehrsin mukaan ainoastaan tietokoneen nimi muutettiin, kun se siirtyi Fiolan käyttöön. Alkeellinen virustorjuntaohjelmiston myötä tämä johti siihen, ettei tietokoneeseen enää asentuneet uudet virus- ja ohjelmapäivitykset.

Loehrsin mukaan virus skannasi noin 40 sivustoa läpi joka minuutti ja seuloi selaimen välimuistiin satoja kuvia. Syyttäjän tutkijat päätyivät samaan ratkaisuun kuin Loehrs ja lopulta kaikki Fiolaa vastaan asetetut syytteet poistettiin.

TG Daily, Computer virus loaded state worker’s laptop with porn

Löytyykö sinun työkoneelta pornoa?

Katso tilanne vastaamatta