Sony vetää hanskapatentin käteen
Muistattekos iki-ihanan Nintendon Power Glove –ohjaimen vuodelta kivi ja 89? No, kukapa ei. Vaan nyt on Sony menossa samaan suuntaan, sillä firma patentoi oman datahanskan virtuaalitodellisuuskäyttöön.
Patentin mukaan hanska tunnistaa jopa sormien liikuttelut ja asennot, sekä huomaa jos käyttäjä koskettaa jotain. Hanska kerää kattavasti tietoja käyttäjän käden ja sormien liikkeistä, ja välittää nämä ”päähän kiinnitettyyn näyttöön”, joka nykymuodin tuntien voi hyvinkin tarkoittaa vaikkapa virtuaalitodellisuusnäyttöä.
Datahanskassa on myös Move-ohjaimen kaltainen valonlähde, jota voidaan seurata vaikkapa konsolin kameralla, inertiasensori, viestintämoduuli sekä paineantureita.
”Useampi käyttäjä voi käyttää virtuaalihanskoja yhtaikaa esimerkiksi moninpelissä”, Sony kuvailee laitteensa moninpeliulottuvuuksia.
Patenttihakemus ei toki välttämättä tarkoita, että tuotteesta tehdään kaupallinen versio, mutta ainakin Sony tutkii erilaisten virtuaalitodellisuusjärjestelmien käyttöliittymiä ja ohjaimia.
Tähän malliin vuonna 1989.
Lisää aiheesta
Sony myöntää – Oculus Rift – on parempi kuin PlayStation VR
Ei Oculus Riftiä Macille? – Applen oma vika
Ennusteromahdus – virtuaalitodellisuus ei olekaan kultakaivos?