Josh Brolin olisi voinut esittää Batmania, mutta on nyt tyytyväinen, että rooli meni Ben Affleckille
Ennen kuin Ben Affleck nappasi itselleen Batmanin roolin Batman v Superman: Dawn of Justicessa, oli rooliin huhujen mukaan ehdolla Josh Brolin. Nyt Brolin on kertonut, miksei hänestä koskaan tullut yön ritaria.
Empire-lehden haastattelussa Josh Brolin ei mennyt yksityiskohtiin, mutta teki hyvin selväksi sen, ettei Batmanin jääminen väliin harmita häntä.
”Juttelimme roolista epäsuorasta [ohjaaja Zack Snyderin kanssa], mutta homma ei koskaan edennyt sen pidemmälle, koska en ollut oikea kaveri hänelle. Olen todella iloinen ettei se [Batman v Superman: Dawn of Justice] toteutunut. En ole miettinyt asiaa enää uudelleen sen jälkeen”.
Ennen kuin Josh Brolin oli ehdolla Batmaniksi, näytteli hän toista DC Comicsin sarjakuvista tuttua hahmoa, Jonah Hexiä.
Vuoden 2010 Jonah Hex -floppia Brolin on ehtinyt parjata jo aikaisemminkin, mutta palasi taas aiheen pariin Empiren haastattelussa. Näyttelijän mukaan hän olisi halunnut Oldboysta tutun Chan-wook Parkin ohjaavan Hex-elokuvan.
”Hän melkein sanoi sille kyllä. Uskon että siinä tapauksessa elokuva olisi ollut lähempänä sitä visiota, mikä minulla hahmosta oli”, Brolin kuittasi.
Tänä keväänä Josh Brolin palaa sarjakuvaleffojen pariin isosti. Avengers: Infinity War saa ensi-iltansa 25. huhtikuuta, ja Deadpool 2 16. toukokuuta. Heinäkuussa Brolin palaa valkokankaille Sicario-huumetrillerin jatko-osassa Sicario 2: Soldado.