Pika-arvio: Haruki Murakamin novelliin perustuva Burning on viiden tähden arvoinen mestariteos
Eteläkorealainen Burning on tunnelmaltaan julmetun upea elokuva.
Ensi-ilta: 22.2.2019. / Alkuperäisnimi: Beoning / Ohjaus: Chang-dong Lee / Käsikirjoitus: Oh Jung-mi ja Chang-dong Lee, perustuu Haruki Murakamin novelliin / Pääosissa: Ah-In Yoo, Steven Yeun, Jong-seo Jeon / Pituus: 148 minuuttia / Ikäraja: K16
Parhaiten upeista Secret Sunshine – ja Poetry -elokuvistaan tunnettu eteläkorealaisohjaaja Chang-dong Lee on tehnyt uransa parhaan elokuvan. Burning perustuu kirjailija Haruki Murakamin Barn Burning -novelliin, joka löytyy englanniksi The Elephant Vanishes -novellikokoelmasta. Suomeksi tarinaa ei ole käsittääkseni julkaistu.
Elokuva eroaa reippaastikin novellista, mutta perusidea on sama. Burning on yksi niistä elokuvista joista kannattaa tietää mahdollisimman vähän ennen katsomista. Juoni on erittäin omaperäinen, mutta periaatteessa hyvinkin simppeli. Jongsu (Ah-in Yoo) törmää vanhaan lapsuudenystäväänsä Haemiin (Jong-seo Jun). Jongsu jää kissavahdiksi Haemin matkustaessa pariksi viikoksi Afrikkaan, josta hän palaa mystisen ja rikkaan Benin (The Walking Deadin Steven Yeun) kanssa.
Ben paljastaa Jongsulle omituisen ja laittoman harrastuksensa. Sitten Haemi katoaa.
Enempää tarinasta ei kannata kertoa, vaikka tämän trilleriä, draamaa, mysteeriä ja vähän kauhuakin yhdistelevän elokuvan tärkeintä ja hienointa antia ovat sen tunnelma, loputtoman upeat kuvat sekä hahmot ja heidän läpikäymänsä muutokset.
Burning imaisee sisälle maailmaansa, jossa kaksi ja puoli tuntia kuluu hetkessä. Se kannattaa ehdottomasti katsoa teatterissa mahdollisimman suurelta kankaalta.
Ohjaaja Leen teoksessa tärkeintä ei ole lopputulema tai -ratkaisu, vaan itse matka jolle hän vie katsojan. Loppu on silti eräänlainen varoitus siitä mihin kuka tahansa saattaa kyetä. Lee ei huuda sanottavaansa julki, vaan rakentaa mystisen maailmansa kaikessa rauhassa – maailman joka tarjoaa tarkkanäköisiä havaintoja esimerkiksi nuoruudesta, arjen pienistä asioista, kateellisuudesta, sukurasitteista ja tietysti ihmisyydestä. Simppelitkin keskustelut sisältävät monimutkaisia mietintöjä.
Hitaasti aukeavassa mysteerissä ja koko elokuvassa on hiljaisen kaunista ihmiselon tuskaa, ja Leen teos tarjoaa sekä ennalta-arvattavia että täysin yllätyksenä tulevia tapahtumia. Burning on aluksi perinteinen poika tapaa tytön -tarina, mutta yhä kryptisemmäksi muuttuvan elokuvan loppu on niin vaikuttava, että se jää vaivaamaan viikkokausiksi.
Uskallan väittää Burningin olevan yksi niistä elokuvista jonka muistaa loppuelämänsä. Ohjaajan lisäksi ylistystä ansaitsee kuvaaja Hong Kyung-pyo, jonka taltioimissa hetkissä ja kuvissa on jotain maagista.
Ensimmäinen ajatus elokuvan päätyttyä oli se, että haluan katsoa tämän saman tien uudelleen. Toisella kerralla teoksesta alkaa löytyä myös allegorioita, joita on tässä turha lähteä avaamaan. Niiden pohtimisen säästän kolmanteen katsomiskertaan.
BURNING
”Mestarillinen Burning on taatusti yksi tämän vuoden upeimmista elokuvista.”