Uusimmat

Tänään tv:ssä: Emma Watson teki Harry Pottereiden jälkeen kesän 2017 huonoimman elokuvan – ”Katsojaa aliarvioiva ja totaalisen typerä”

25.09.2019 08:56 Muropaketin toimitus

Nelonen esittää keskiviikkoillan elokuvana kanavalla kello 21.00 alkavan The Circle -jännärin. Sen pääosaa esittää Harry Pottereista tuttu Emma Watson.

The Circlen kuvaus kuuluu seuraavasti:

”Kantaa ottavassa teknotrillerissä nuori Mae Holland (Emma Watson) saa töitä sosiaalisen median jättiyrityksestä The Circlestä. Aluksi kaikki on pelkkää unelmaa, mutta pian käy selväksi, ettei ihmisten yksityisyys merkitse karismaattisen Eamon Baileyn (Tom Hanks) johtamalle yhtiölle mitään. Jopa Maen läheiset joutuvat kärsimään, kun ihmisten koko elämä pannaan nettiin. Mae joutuukin lopulta valitsemaan puolensa taistelussa yksityisyyden ja täydellisen valvonnan välillä.”

Kiinnostavista teemoistaan huolimatta ohjaaja James Ponsoldtin elokuva ei lähde missään vaiheessa lentoon.

Muropaketin arviossa The Circlestä todettiin kesällä 2017 seuraavaa:

”The Circle on vuoden omituisimpia elokuvia. Ei niin, että sen tarinassa tai toteutuksessa olisi mitään erikoista, mutta siinä miten tällä tähtikaartilla ja lähdemateriaalilla on onnistuttu saamaan aikaan näin kammottavan huono, katsojaa aliarvioiva ja totaalisen typerä teos.”

Lue koko arvio täältä:

Arvostelu: Emma Watsonin ja Tom Hanksin The Circle kritisoi jättifirmoja yhden tähden arvoisesti