Uusimmat

Yksi vuoden 2019 parhaista sarjoista alkaa HBO Nordicissa tänään: “Tästä on vaikea keksiä mitään moitittavaa”

21.10.2019 12:49 Muropaketin toimitus

HBO Nordic -suoratoistopalvelussa on julkaistu tänään ensimmäinen jakso Watchmen-sarjasta.

”Taas uusi supersankarisarja, onhan näitä jo nähty. Hoh ja hoijaa!” voi moni helposti kuvitella.

Ja täysin hyvästä syystä. Yli-ihmisiä käsitteleviä sarjoja tulvii tänä vuonna ovista ja ikkunoista.

Watchmen on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ja yksi vuoden 2019 parhaista uutuussarjoista missä tahansa genressä.

Muropaketin arviossa Aki Lehti kiitteli Damon Lindelofin kipparoimaa sarjaa seuraavasti:

”Siitäkään en kerro sen enempää, mutta totean vain etten muista milloin viimeksi olisin katsonut tunnin mittaista tv-sarjan jaksoa koko sen keston ajan iho kananlihalla ja vähän liiankin rankasta aiheesta huolimatta hymyillen kuin idiootti. Tyyli on tietysti aivan jotain muuta, mutta kokemus on tietyllä tapaa lähellä maailman parasta tv-sarjan jaksoa, eli David Lynchin Twin Peaks: The Return -sarjan kahdeksatta episodia, kokeellisen elokuvan mestari Stan Brakhagen taidetta kunnioittavaa mestariteosta. Vaikka kuinka yritän, niin en tahdo keksiä Watchmenista oikein mitään moitittavaa. Sen näyttelijöistä kaikki ovat loistavia ja sarja näyttää aivan hiton hyvältä niin lavasteiden, maskeerauksen, tehosteiden ja varsinkin kuvauksen sekä leikkauksen osalta. Tunnelma on käsinkosketeltava, ja kuuden jakson aikana ehdin jo itkeä vuolaasti ja nauraa ääneen useamman kerran. Kaikesta huomaa, että tähän on syydetty rahaa oikein kunnolla, ja Lindelof todellakin on juuri niin kova Watchmen-sarjiksen fani kuin on väittänyt.”

Lue koko juttu täältä:

Arvostelu: Watchmen on huippusarja, jota pitää katsoa useampi jakso putkeen – HBO Nordicin supersankariuutuus on vuoden positiivisimpia yllätyksiä

Ja Damon Lindelofin haastattelu täältä:

”Alan Moore toivoi ettemme tekisi tätä” – Haastattelussa HBO Nordicin uuden Watchmen-sarjan luoja Damon Lindelof