Uusimmat

PS3: 10 vuotta. Blu-ray: 5 vuotta?

04.09.2008 21:35 Jukka O. Kauppinen

Sony on todennut kerran toisensa perään, että PlayStation 3 -konsolin elinkaari tulee olemaan noin kymmenkunta vuotta. Yhtiö on liikenteessä pitkällä tähtäimellä, kuten myös PlayStation 2 -konsolinsa suhteen. Sen sijaan Blu-rayn pitkäikäisyydestä liikkuu ristiriitaisempia tietoja.

Blu-ray-formaation suurimpiin tukijoihin kuuluvan Samsungin edustaja näet totesi äskettäin, että

”Luulen että Blu-rayllä on jäljellä vielä viisi vuotta. En usko sen kestävän kymmentä.”

Vaikka Andy Griffiths totesi samassa yhteydessä, että Blu-ray tulee olemaan ”todella jättimäinen menestys” markkinoilla, niin hän ei kuitenkaan usko formaatin pitkäikäisyyteen. Liekö syynä jo seuraavan vielä hienomman super-hd-formaatin ounastelu, HD-elokuvien siirtyminen nettijakeluun vai mikä?

Vaikka arvelu ei sinänsä vaikutakaan millään tapaa Sonyyn tai PS3:een, niin on tuo kuitenkin aika erikoinen lausunto yhdeltä maailman suurimmalta Blu-ray-valmistajalta. Sony ja Samsung kuitenkin kuuluvat samaan leiriin, joten olisipa mielenkiintoista olla taas kärpäsenä katossa kuuntelemassa heidän keskustelujaan. Etenkin kun vasta alkuvuodesta muualla huhuttiin, että Sony on jo kehittämässä Blu-rayn seuraajaa.

Lähde: PS3 Lifecycle Ten Years. Blu-rays’s Five Years?

Lue myös

Google julkaisi Chrome-nettiselaimen – lataa ja kokeile

Minimalistiestetiikkaa 1970-luvun pelikonsolilla

Pleikkarit muuttuivat design-tuoliksi

Popcorn Hour A-100 – kätevä ja äänetön mediasoitin

Xbox 360:n rajat pian saavutettu