PlayStation 4 jo ennen vuotta 2011?
Kuten jokainen pelimaailmaa vähänkään pitempään seurannut tietää, konsolien kehitys on ikuisuusprojekti. Tuskin se uusin huikeus on edes ehtinyt vielä kauppoihin kun insinöörit jo puuhaavat seuraavaa mallia. Tällä teemalla kukaan tuskin yllättyy kuullessaan, että PlayStation 4 on Japanissa jo kovaa vauhtia työn alla.
Japanilainen PC Watch -saitti kertoo saaneensa sisäpiirin ohjelmoijalähteiltä käsiinsä PlayStation 4:n speksejä. Yleensä luotettavana pidetyn saitin mukaan Sony on lähettänyt luotetuille lähipiirin kehittäjilleen PlayStation 4:n alustavat speksit saadakseen näiltä palautetta laitteen ominaisuuksista ja mahdollisista puutteista.
Kukaan tuskin yllättyy kuullessaan, että Nintendon megasupermenestyskonsoli Wii on ollut enemmän kuin vähän inspiraation lähteenä. Tämän sukupolven supertietokone-haaveet jäävät historiaan, sillä speksien mukaan PlayStation 4 ei tule olemaan suunnaton hyppy eteenpäin tehossa mitattuna.
Saitin mukaan PlayStation 4 tulee käyttämään jatkokehitettyä versiota nykyisestä CELL-arkkitehtuurista, sen sijaan että laitetta varten olisi kehitetty taas jotain aivan uudenlaista. Tästä johtuen Sonyn insinöörit on kutsuttu takaisin IBM:n laitoksilta, jatkamaan työtään Sonyn omissa laboratorioissa. Ratkaisuja on saitin mukaan muutenkin järkeistetty ja esimerkiksi PlayStation 3:n akilleen kantapäänä pidetty muistinhallinta on vaihtunut takaisin kohti perinteisempää mallia.
Kuten nokkelimmat ehtivät rivien välistä päätellä, moiset ratkaisut tarkoittaisivat melko lyhyttä kehitysaikaa. PC Watchin mukaan juuri tämä on Sonyn mielessä, sillä tällä kertaa firma haluaa ehdottomasti saada konsolinsa markkinoille ennen Microsoftin seuraavaa mallia. PlayStation 4:n julkaisu tapahtuisi tietojen mukaan viimeistään vuonna 2011, ehkä jopa aiemmin.
Japania hallitsevat voivat käydä lueskelemassa PC Watchin alkuperäistä juttua.
Lisää aiheesta
PlayStation 3:n salaisuuksien tonkimista
Kaz Hirai: PlayStation 3 oli pettymys, mutta jyrää nyt vauhdilla
”Iih, Wii!” Nintendon ihmekonsoli villitsi amerikkalaisnaiset
Wiit loppuvat jälleen ensi jouluna?
Nintendo Wii vuoden viihdelaite
Lue myös
Arvostelu: Mercenaries 2 (PS3, 360)