Uusimmat

Piraatit iskivät ennakkoon: Fallout 3 waretettiin jo nyt

09.10.2008 08:34 Miikka Lehtonen

Voi noita piraatteja. Jollain ihmeen konstilla nuo puujalkaiset ja papukaijoista pitävät Internet-käyttäjät onnistuvat onkimaan käsiinsä kaikki mahdolliset pelit, usein jo ennakkoon. Nyt lähennellään kuitenkin jo warettelun maailmanennätystä, sillä Fallout 3 julkaistiin jo piraattiversiona.

Vajaata kuukautta ennen virallista julkaisuaan piraattien levityskanaviin ilmestynyt Fallout 3 kuuluu syksyn odotetuimpiin peleihin niin PC:llä, Xbox 360:lla kuin PlayStation 3:lla. Ydinsodan jälkeiseen maailmaan sijoittuva peli tarjoaa ennakkojuttujen perusteella aimoannoksen roolipelaamista komeaan ulkoasuun ja hienoon retrofuturistiseen tyyliin yhdistettynä. Monet ovat odottaneet peliä jo kuukausien, ellei vuosien ajan kieli vyön alla ja nyt kävi sitten näin.

Nettiin pöllähtänyt Fallout 3:n Xbox 360 -versio on kuvauksen mukaan jonkun pelitoimittajan saama arvostelukappale, jonka miekkonen on ripannut ja pistänyt levitykseen. Tämä herättää useita kysymyksiä, kenties ensimmäisenä ”oliko tämä nyt varmasti työpaikkasi arvoinen saavutus”, sillä kiinni jäädessään miestä odottaa elinikäinen mustalistaus ja alan vaihto muiden sanktioiden ohella.

Rehelliset ihmiset pääsevät pelaamaan Fallout 3:a kuluvan kuun 31. päivänä, mutta tätä kautta nettiin varmasti vuotavien tietojen johdosta odotuksesta tulee tuskallinen.

Lisää aiheesta

Fallout 4: ”se tulee, aikanaan”

Fallout 3 Survival Edition

Nyt se on virallista: Fallout 3 kiellettiin Australiassa morfiinin takia

Fallout 3 kuumentaa tunteita

Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)

Fallout 3 – apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)

Lue myös

Raaskiiko NES-tuoliin edes istua?

Arvostelu: Wipeout HD (PS3)

11 suomalaispeliä haki pohjoismaista pelitukea

Oliko Too Human Too Much?

Muropaketin uusimmat