Uusimmat

Francis Ford Coppolan uusi Megalopolis-elokuva teurastettiin – lipunmyynti ei yltänyt edes synkimpiin ennusteisiin

Kuva: Elävän kuvan keskus ELKE ry

30.09.2024 09:16 Muropaketin toimitus

Synkimmät ennusteet povasivat Francis Ford Coppolan 120 miljoonaa dollaria maksaneelle Megalopolis-tieteiselokuvalle vain viiden miljoonan dollarin lipunmyyntiä USA:n avausviikonloppuna. Kävi vielä kurjemmin.

Variety-lehden mukaan Megalopolis keräsi Pohjois-Amerikan markkinoilta viikonloppuna vain neljän miljoonan dollarin lipunmyynnin.

Viikonlopun katsojatilastoissa Megalopolis oli vasta sijalla kuusi.

Muun maailman lipunmyyntejä vielä vartoillaan, mutta jo nyt on aika selvää, että floppihan Megalopolisista tulee, kuten kaikki ennusmerkit viittasivat.

Eikä turpasauna rajoittunut vain lippuluukuille.

Megalopolisin nähneet eivät ole puhjenneet ylistysaarioihin, vaan elokuva on lytätty aika yksimielisesti. CinemaScore-arvosana on surkea D+. Rotten Tomatoesissa tuoreusasteet ovat vain 50 ja 35 prosenttia, ja IMDb:n arvosanojen keskiarvo on tällä hetkellä 5,2/10.

Muropaketin arviossa Helinä Laajalahti luonnehti Adam Driverin tähdittämää elokuvaa seuraavasti:

”Ainakaan rohkeuden puutteesta Francis Ford Coppolaa ei voi syyttää. Megalopolis on 85-vuotiaan veteraaniohjaajan omalla rahalla tuottama, elokuvamestarin itsensä käsikirjoittama ja ohjaama unelmaprojekti. Vuosikymmenten ajan suunnitteilla ollut elokuva on hämmentävää katsottavaa – eikä pelkästään positiivisessa mielessä, sillä vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen sijoittuvaan eepokseen on yritetty sulloa vuosikymmenten ideat kuin täysin ilman filtteriä.”

Megalopolis on ummehtunut ja uuvuttava sotku, joka tuntuu liki parodialta