Uusimmat

OnlyFansin idea esiteltiin jo vuoden 2008 pornokomediassa: “En ole saanut siitä paskasta lanttiakaan”

02.10.2024 10:00 Muropaketin toimitus
Zack ja Miri puuhaa pornoo

Kuva: Nordisk Film

Kevin Smithin komedia Zack ja Miri puuhaa pornoo oli aikaansa edellä.

Vuonna 2008 ensi-iltansa saaneessa Zack ja Miri puuhaa pornoo -elokuvassa (Zack and Miri Make a Porno) elinikäiset ystävykset ja kämppikset Zack (Seth Rogen) ja Miri (Elizabeth Banks) päättävät ratkaista taloudelliset ongelmansa tekemällä pornofilmin.

Elokuvan teko ei kuitenkaan ole ihan sellaista mitä he kuvittelivat, kuten ei myöskään heidän suhteensa.

Tuoreessa haastattelussaan GQ;n kanssa ohjaaja-käsikirjoittaja Kevin Smith on huomauttanut Zack ja Miri puuhaa pornoa -elokuvan loppupuolelta löytyvän kohtauksen esittelevän palvelun, joka on käytännössä vastaava kuin suureen suosioon noussut OnlyFans.

”Zack ja Miri puuhaa pornoa päätyi olemaan OnlyFansin sinikopio. Siinä elokuvan lopussahan he keksivät käytännössä OnlyFansin. Enkä minä ole saanut siitä paskasta vittu lanttiakaan”, Smith kuittasi vakavalla naamalla.

Virallisesti OnlyFans avattiin vuonna 2016, joten Smithin elokuva rökitti sen kahdeksalla vuodella.

Zack ja Miri eivät puuhaa pornoa missään Suomen kuukausimaksullisista suoratoistopalveluista tällä hetkellä, mutta elokuvan voi vuokrata halvimmillaan parilla eurolla.