Omia sankaritarinoita ja jäätävää haastetta – XCOM loistaa! (päivitetty)
Vuosi 1994 oli hieno vuosi. Silloin näet ilmestyi UFO: Enemy Unknown, yksi pelihistorian kirkkaimmista klassikkohelmistä. Sen uusioversiota on sittemmin odotettu jännityksellä – ja kerrankin odotus palkittiin avokätisesti. Heikki Takala raportoi avaruusolentojen vastaiselta rintamalta:
Päivitys: Ja linkitkin korjattu ohjaamaan arvosteluun ennakon sijasta.
Liikaa yhteen asiaan keskittyminen on pois jostain muualta, ja viisitoista tuntia myöhemmin sotakoneistoni keskittyessä lähinnä uusiin plasmakivääreihin, yksi kansakunta liikaa vetäytyi XCOM-projektista. Samaan aikaa XCOM-tukikohtani töpseli vedettiin seinästä.
Vannoin etten koskaan koskisi mokomaan pökäleeseen pitkällä tikullakaan. Aloitin silti uuden pelin seuraavana aamuna.
On jollain tavalla lohdutonta kuinka lopullista kaikki XCOMissa on. Ja kuinka vähän se varoittaa vääristä siirroista. Yhtenä hetkenä pelaaja taistelee talouden kanssa, ja toisena maailmanlaajuisen paniikin parissa. Samaan aikaan yksiköt kentällä kokevat massiivisia tappioita puutteellisen varustuksen tähden eikä asiasta voi syyttää kuin itseään.
Tukikohdan mikromanagerointi ei kuitenkaan ole koskaan vaikeaa. Se vain vaatii suunnittelua. Useimpien projektien läpivieminen ottaa tietyn ajan, ja on tehtävä päätöksiä siihen mihin kullakin hetkellä aikaa on järkevää sijoittaa. Uusi plasmakivääri ei paljon auta kun muukalaiset ovat vallanneet koko pohjoisen Amerikan. Eikä aseita ole juuri järkeä tilailla kun varat eivät riitä edes yhteen hävittäjään. Mustan Pörssin kautta tienattava helppo raha muukalaisenraadoilla ja teknologialla on aina mahdollisuus, mutta näitäkin kaivataan myös tukikohdassa.
Lue koko arvostelu: XCOM: Enemy Unknown (PC, PS3, Xbox 360)
Suosittelemme
Todellinen helmi, jossa tekninen toteutus, tarinankerronta, omaperäisyys ja vetovoima yhdistyvät harvinaisella ja mielenkiintoisella tavalla.
Lue myös
Dishonored (PC, PS3, Xbox 360)
The Walking Dead Episode 4: Around Every Corner (Mac, PC, PS3, Xbox 360)
World of Warcraft: Mists of Pandaria (Mac, PC)