UUSIMMAT

Arvostelu: Liisan seikkailut peilimaailmassa – Tim Burtonia ei tule ikävä

20.05.2016 09:40 | Tuukka Hämäläinen

Liisan seikkailut peilimaailmassaEnsi-ilta: 25.5.2016
Alkuperäisnimi: Alice Through The Looking Glass
Ohjaus: James Bobin
Käsikirjoitus: Linda Woolverton
Pääosissa: Mia Wasikowska, Anne Hathaway, Johnny Depp, Helena Bonham Carter & Sacha Baron Cohen
Pituus: 112 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Liisa palaa seikkailemaan Ihmemaahan hittielokuvan paremmassa jatko-osassa
Arvostelija: Tuukka Hämäläinen

2,5

 

Ensi keskiviikkona ensi-iltansa saava Liisan seikkailut peilimaailmassa on suoraa jatkoa Tim Burtonin kuuden vuoden takaiselle Liisa ihmemaassa -elokuvalla ja se kierrättää edeltäjästään jotakuinkin kaiken mahdollisen. Siitä huolimatta jatko-osa on heittämällä parempi elokuva, todennäköisesti siksi, että Tim Burton on jäänyt tällä kertaa tuottajan rooliin.

Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvassa (2010) teini-ikäinen Liisa (Mia Wasikowska) hylkäsi kosijansa keskelle kihlajaisia ja putosi kaninkolosta Ihmemaahan, jossa hän sai tietää käyneensä jo aiemmin. Elokuvan lopulla Liisa pelasti Ihmemaan Punaisen kuningattaren vallasta, tappoi Pekoralistin ja palasi todelliseen maailmaan isänsä perustaman kauppayhtiön palvelukseen. Liisan seikkailut peilimaailmassa jatkaa samasta tilanteesta, mutta nyt on hypätty kolme vuotta eteenpäin.

Jo elokuvan alku kertoo, että jatko-osan puolella asiat ovat paremmin: Siinä missä edellinen elokuva alkoi hitaasti Liisan lapsuudesta ja eteni 1800-luvun yläluokan jäykkiin juhlallisuuksiin, jatko-osa sukeltaa suoraan seikkailuun. Liisan komentama purjelaiva Ihme seilaa myrskyssä merirosvoja pakoon ja selviytyy vain kapteeninsa neuvokkuuden ja mielikuvituksen vuoksi tilanteesta. Heti alkuun tehdäänkin selväksi, ettei Liisa ole enää pelkkä kalpeakasvoinen sivustakatsoja, vaan hänestä on kasvanut todellinen toimija ja elokuvan sankari.

Kuten edellisessäkin elokuvassa, viivytään ensin hetki reaalimaailman ongelmien parissa – Liisa on syrjäytetty hänen isänsä kauppayhtiössä ja hänen laivansa uhataan viedä – mutta pian palataan jo takaisin Ihmemaahan. Eikä elokuvan suomennetun nimen pidä antaa hämätä, sillä ”peilimaailma” on se sama tuttu Ihmemaa, jota tosin yhä kutsutaan Alimaailmaksi (Underworld) kuin edellisessäkin elokuvassa.

Liisa ihmemaassa oli kokonaisuus, joka ei jättänyt juonenlankoja auki, eikä jatko-osalle siksi ole aineksia juuri nimeksikään. Niitä on itseasiassa niin vähän, että koko tarina rakennetaan palaamalla menneisyyteen. Hullu hatuntekijä (Johnny Depp) on masentunut ja uskoo aikanaan kuolleen perheensä olevan vielä pelastettavissa. Valkoinen kuningatar (Anne Hathaway) keksiikin keinon: Liisan on palattava menneisyyteen Ajalta (Sacha Baron Cohen) lainattavalla härvelillä ja estettävä Pekoralistia tappamasta Hatuntekijän perhettä.

Valtaosa elokuvan kestosta on kohkaamista eri puolilla Ihmemaan historiaa tuttujen hahmojen parissa. Kiinnostavaa onkin, että vaikka elokuva ei tuo juuri uusia hahmoja tai elementtejä, on se paljon onnistuneempi kuin edeltäjänsä. Liisa ihmemaassa oli liian nopeatempoinen ja sekava, mistä uusi ohjaaja James Bobin on ottanut opikseen. Liisan seikkailut peilimaailmassa ei vyörytä tapahtumia ja tarinan elementtejä katsojan silmille yhtä sietämättömästi kuin edeltäjänsä, ja se tuntuu myös noudattavan oman tarinamaailmansa logiikkaa selkeämmin.

Liisan seikkailut peilimaailmassa jakaa edeltäjänsä kanssa myös joukon ongelmia. Vaikka CGI-maisemat ja -hahmot ovat kehittyneet kuudessa vuodessa, näyttää elokuva silti välillä häiritsevän epäaidolta. Tosin Ihmemaan kohtauksiin on tuotu nyt hieman enemmän myös oikeita ihmisnäyttelijöitä ja -lavasteita, mikä tekee lopputuloksesta hitusen siedettävämmän.

Näyttelijät ja heidän suorituksensa ovat ennallaan. Stephen Fry on Irvikissan äänenä pätevä, Helena Bonham Carter ärsyttää vieläkin jatkuvasti kiljuvana Punaisena kuningattarena, ja Johnny Depp esittää sitä Johnny Depp -roolia, jonka vankina hän on jo vuosia ollut. Merkittävin muutos on tapahtunut Mia Wasikowskan kohdalla, mutta siinä on kyse enemmän hahmossa ja käsikirjoituksessa tapahtuneesta muutoksesta kuin näyttelijästä. Liisa on pidettävämpi ja aktiivisempi hahmo, mikä antaa myös Wasikowskalle enemmän tekemistä.

Näyttelijäkaartin tuore vahvistus Sacha Baron Cohen onnistuu myös olemaan hetkittäin oikeasti hauska. Elokuvan parasta antia on kohtaus, jossa Hatuntekijä ja hänen teevieraansa härnäävät Aikaa loputtomilla aikaa koskevilla sanaleikeillä. Eihän Liisan seikkailut peilimaailmassa mikään mestariteos ole, mutta se on köykäinen seikkailupläjäys niille, jotka selvisivät ensimmäisestä elokuvasta. Teos on niin paljon velkaa edeltäjälleen, että jos Liisa ihmemaassa on näkemättä, sitä ei todellakaan voi suositella.

Vaikka seikkailu ei kuitenkaan tempaisisi mukaansa, voi elokuvan sanomaa silti arvostaa. Jatko-osa korostaa edeltäjänsä tapaan – tai ehkä vielä voimakkaammin – itsenäisyyttä, omaa ajattelua ja mielikuvituksen tärkeyttä. On tosin vähän perusteetonta, että koko Ihmemaan olemassaolo riskeerataan vain siksi, että Hullu hatuntekijä murjottaa, mutta tuskinpa tähän omituisuuteen moni kiinnittää huomiota.

PlusMiinusNolla

+ Parempi kuin edeltäjänsä
– Ei silti kummoinen