Arvostelu Argylle on tylsä toimintakomedia, jota ei millään jaksaisi katsoa 139 minuuttia

Kingsman-franchisesta tuttu Matthew Vaughn ohjaa Argyllessa paperilla hulvattomalta kuulostavasta ideasta epähauskan ja itsestään turhantärkeän vakoojakomedian, johon on saatu houkuteltua nimekäs näyttelijäkaarti Henry Cavillista Bryce Dallas Howardiin ja Sam Rockwelliin.

Ensi-ilta: 2.2. 2024
Alkuperäisnimi: Argylle
Ohjaus: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Jason Fuchs
Ääniosissa: Bryce Dallas Howard, Sam Rockwell, Henry Cavill, Bryan Cranston & John Cena
Pituus: 139 minuuttia
Ikäraja: K12

Argylle-elokuvallaan Matthew Vaughn tuntuu tekevän Guy Ritchiet. Molemmat brittiohjaajat aloittivat uransa mainion omaperäisillä elokuvilla, mutta vuosien saatossa ensin Ritchie taantui toistamaan liikaa maneereitaan, ja nyt tähän samaan suohon tuntuu uppoavan myös Vaughn.

Vaughn tunnetaan muun muassa ihastuttavasta Neil Gaiman -filmatisoinnista Stardust (2007), Kick-Assista (2010), X-Men: First Classista (2011) ja Kingsman-franchisesta. Ensimmäinen Kingsman: The Secret Service oli omaperäisen sekopäinen, aikuisille suunnattu agenttiparodia, joka onnistui yllättämään erittäin iloisesti. Sen jatko-osa ja esiosa käyttivät hyväkseen saman tyyppisiä jippoja, mutta uutuudenviehätyksen jälkeen muuttuivat nopeasti väljähtyneiksi. Vaughnin aiemmin niin raikkaalta tuntunut huumori alkoi vaikuttaa tärkeilevältä ja itseään korostavalta.

Vakoojakomedia Argylle tuntuu pyrkimykseltä laukaista käyntiin uusi franchise, tosin vakoojakonseptillaan se voisi myös upota osaksi Kingsman-maailmaa. Elokuvan idea on mainio, ja sen markkinointi vihjeineen ja salaisuuksineen on hoidettu erinomaisesti. Elokuvan rinnalla nimittäin julkaistiin alkuvuodesta samanniminen, salaperäisen Elly Conwayn kirjoittama kirja (josta somessa syntyi teoria, että kirjailija olisikin oikeasti Taylor Swift).

Kuva: © Universal Pictures

Elokuvana Argylle lähtee liikenteeseen James Bond -tyyppisestä tilanteesta, missä Henry Cavillin esittämä nimihahmo kohtaa Dua Lipan esittämän femme fatalen tanssilattialla. Pian tarinaan mukaan hyppäävät myös John Cenan esittämä Wyatt ja Ariana DeBosen Keira.

Hurjan takaa-ajon päätteeksi paljastuu, että kaikki tämä tapahtuukin Bryce Dallas Howardin esittämän kirjailija Elly Conwayn kirjoittamassa vakoojajännärissä. Elly on kissansa Alfien kanssa kotosalla viihtyvä kirjailija, joka muutaman menestyneen romaanin jälkeen huomaakin olevansa pattitilanteessa. Uusin romaani ei vain etene.

Junamatkalla äitinsä (Catherine O’Hara) luokse Ellyn vastapäätä istahtaa Sam Rockwellin esittämä Aidan, joka ensin paljastaa olevansa Ellyn kirjojen suuri fani, ja sitten olevansa itse asiassa vakooja, joka on tullut pelastamaan Ellyn. Tämän kirjat ovat nimittäin liipanneet todellisuutta vähän liian läheltä.

Elokuvan slogan kuuluu: “Mitä nerokkaampi vakooja, sitä suurempi vale”. Tämä kulkee punaisena lankana Jason Fuchsin käsikirjoituksessa, eli luvassa on käännettä toisensa perään, eikä keneenkään oikein kannata luottaa.

Kuva: © Universal Pictures

Mainio idea ei kanna

Trailerinsa perusteella Argylle näyttää juuri sellaiselta toimintakomedialta, minkä etenkin Matthew Vaughnin edellisten elokuvien ystävä haluaa ehdottomasti nähdä – omaperäisen idean ympärille kietoutuvalta, vauhdikkaalta ja hulvattoman hauskalta. Lopullinen elokuva ei kuitenkaan onnistu lunastamaan tätä lupaustaan.

Päinvastoin. Argylle on melkoinen pettymys. Päälleliimatun yliampuva ja siksi pelkästään mukahauska sekä toimintakohtauksiltaan suoranaista myötähäpeää aiheuttava (lopun värisavujen keskellä käyty taistelu hidastuksineen sattuu sieluun). Eikä asiaa auta myöskään ajoittain kammottavan huono CGI.

Argyllesta paistaa läpi usko omien ideoiden nerokkuuteen myös silloin kun ne eivät ole kovin nerokkaita. Katsojalle vinkataan vähän väliä silmää, mutta metatasojen runsaus kääntyy itseään vastaan. Käänteistä, joiden piti olla ovelia ja hupaisia, tuleekin hölmöjä ja huonosti toteutettuja.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi romaanin tapahtumia kuvaavat toimintakohtaukset näyttävät pöhköiltä. Tällähän halutaan alleviivata sitä, että romaani on pöljä. Mutta kun oikeassa elämässä tapahtuvat toimintakohtaukset luodaan samaan tapaan, eri tasojen välinen ristiriita katoaa ja koko hommasta tulee pelkästään pöhköä.

Eikä se pöhköyskään sinänsä ole aina paha asia, mutta Argylle antaa ymmärtää olevansa kovinkin älykkäästi rakennettu tarinakudelma. Tämän vuoksi vauhdikas toimintakomedia kääntyy ajoittain niin totaaliseksi tylsyyden ylistykseksi, ettei ole ihmekään jos katsoja päätyy haukotellen katsomaan kelloa.

Sillä Argyllehan ei ole mikään lyhyt elokuva, vaan reilun kahden tunnin ja vartin mitassa on ihan istumista.

Kuva: © Universal Pictures

Laatunäyttelijät hauskanpidossa

Ei ole mikään ihme, että mainioista elokuvistaan tunnettu Vaughn on saanut houkuteltua elokuvaansa erittäin nimekkään näyttelijäkaartin. Edellä mainittujen lisäksi mukana nähdään muun muassa Bryan Cranston, Samuel L. Jackson ja Sofia Boutella.

Etenkin Cranston ja Jackson ylinäyttelevät pienissä sivurooleissaan rasittavuuteen asti. Kun tämän tyyppisestä, tarkoituksellisesta ylinäyttelystä tulee itseään korostava elementti, siitä usein putoaa pois tyyliin kuuluva nautittava, farssimainen hauskuus.

Cavillilla on selkeästi ollut hauskaa elokuvaa tehdessä ja hänen pompöösi roolinsa onkin Argyllen valopilkkuja. Hänen ylinäyttelynsä kuuluu asiaan, koska Argyllen on tarkoituskin olla kirjan yksiulotteinen hahmo.

Howard saa tällä kertaa juoksuun lähtiessään riisua korkokengät jalastaan ja vaihtaa ne tukevamman näköisiin maihareihin, mutta muuten hänen roolinsa jää harmillisen puisevaksi. Aivan kuin ohjaaja ei olisi edes yrittänyt saada tyhjyyteen tuijottavasta näyttelijästä irti kuin minimin.

Sama puisevuus vaivaa Rockwelliä, jonka tyyppinen vakooja toteutettiin esimerkiksi parin vuoden takaisessa, David Leitchin ohjaamassa Bullet Train -komediassa huomattavasti paremmin. Yhtäläisyys tulee väkisinkin mieleen, sillä molemmissa toimintakomedioissa nähdään junan käytävillä käytävä, huumoripitoiseksi tarkoitettu taistelu.

Kuva: © Universal Pictures

Argylle on harmillinen pettymys. Mainion alkuideansa jälkeen se on laiskan oloisesti toteutettu, omaan nerokkuuteensa liikaa luottava ja siksi tylsäksi kääntyvä toimintakomedia, jonka aikana kelloa ehtii vilkuilla useammankin kerran. Ehkä useita toimintakomedioita nyt tehneeltä Vaughnilta alkavat jipot ja energia oikeasti loppua.

Tai sitten ei. Lopputekstien aikainen kohtaus nimittäin vihjaa… jostakin sellaisesta, joka antaa ymmärtää, ettei tätä tähän ollut tarkoitus jättää.

ARGYLLE

”Matthew Vaughnin ohjaaman toimintakomedian tanssi kompastuu mainion alkuidean jälkeen oman neroutensa korostamiseen ja kammottavan huonoon CGI:hin.”