Arvostelu: Viihdyttävä Kingsman: Kultainen kehä tukehtuu omaan massiivisuuteensa
Matthew Vaughnin vuoden 2015 agenttiparodian jatko-osassa seikkailevat jälleen Colin Firth ja Taron Egerton, mutta mukana ovat myös muun muassa Julianne Moore, Channing Tatum, Halle Berry ja Jeff Bridges. Kaikki on aiempaa suurempaa, hullumpaa, hauskempaa ja osittain fiksumpaa, mutta tavaraa ja näyttelijöitä on mukana aivan liikaa.
Ensi-ilta: 22.9.2017. / Alkuperäisnimi: Kingsman: The Golden Circle / Ohjaus: Matthew Vaughn / Käsikirjoitus: Jane Goldman, Matthew Vaughn (perustuu Mark Millarin ja Dave Gibbonsin sarjakuvakirjaan) / Pääosissa: Colin Firth, Julianne Moore, Taron Egerton, Mark Strong, Halle Berry, Elton John, Channing Tatum, Jeff Bridges / Pituus: 141 minuuttia / Ikäraja: K16
Elokuva joka alkaa aivan täysin mielipuolisella takaa-ajakohtauksella pitkin Lontoon öisiä katuja edesmenneen Princen Let’s Go Crazy! -biisin meuhkatessa täysillä taustalla ei voi mitenkään olla totaalisen huono. Erittäin epätasainen se kyllä voi olla, mutta Kingsman: The Golden Circle pysyy juuri ja juuri tasapainossa korniuden, megalomanian, satiirin, komedian ja toiminnan keskellä.
Tällä kertaa ensimmäisestä ääriväkivaltaisesta agenttiparodiasta tuttu sinikaulustaustaisesta sällistä herrasmiesagentiksi koulutettu Eggsy (Taron Egerton) jahtaa keski-ikäisen kotiäidin oloista huumeparonitar Poppya (Julianne Moore), joka on myrkyttänyt maailman kaikki doupit ja onnistunut ottamaan hengiltä suurimman osan Kingsman-organisaation agenteista. Eggsy päätyy ensin Yhdysvaltojen syvään etelään, josta löytyy apua yllättävältä taholta, sillä jenkkien vastaava agenttiporukka koostuu rehellisistä punaniskajunteista, joita näyttelevät muun muassa Channing Tatum, Halle Berry ja Jeff Bridges.
Kultaisella kehällä on kaikkien älyttömyyksiensä keskellä jotain ihan oikeaa sanottavaakin, sillä se kritisoi poliitikkojen tekopyhyyttä ja valtaapitävien tai ääririkkaiden ihmisten mielipuolista narsismia. Hyvin menestyneen ensimmäinen osan tekijöille on selvästi nakattu kunnon tukko rahaa ja annettu heidän tehdä suunnilleen mitä lystää, ja jokainen yhdenkään Matthew Vaughnin tuottaman, käsikirjoittaman tai ohjaaman elokuvan nähnyt tai Mark Millarin sarjakuvan lukenut tietää mitä se tarkoittaa:
Luvassa on Kick-Ass potenssiin kymmenen.
Millarin sarjikseen perustuva Kultainen ympyrä on massiivisesta budjetista ja massiivisuudestaan huolimatta yhtä aikaa liian samanlainen ja tietyllä tapaa liian erilainen elokuva ensimmäiseen verrattuna. Ääriväkivaltaa riittää, mutta se ei enää yllätä ketään, eikä vitsien törkeys saa tuijottamaan valkokangasta monttu auki. Tekijöiden olisi pitänyt keksiä jotain aivan uutta, mutta ratkaisu on tehdä sama elokuva uusiksi, vetäen koko homma niin överiksi, ettei missään ole enää mitään mieltä ja se saa leffan tuntumaan väärällä tavalla erilaiselta.
Aivan ensimmäiseksi 142 minuuttia pitkästä toimintakomediasta olisi pitänyt leikata ainakin puoli tuntia pois. Jos joku keksii yhdenkään järkevän syyn, miksi tämän genren elokuvan täytyy kestää melkein kaksi ja puoli tuntia, niin kertokaa siitä vaikka kommenttilootassa, sillä itse en vastausta tiedä.
Kingsmanin aivan hiton hienon näköisten toimintakohtausten funktiona ei oikeastaan ole kuljettaa tarinaa mihinkään, vaan loputonta kikkailukavalkadia on tarkoitus vain tuijottaa ihaillen. Onhan touhu todella komeaa, mutta meno alkaa teknisestä taituruudesta huolimatta puuduttaa turhan pian. Yksi ensimmäisen elokuvan vahvuuksista oli erityisesti henkilökemiat, mutta tällä kertaa agenttitoimintaparodia tuntuu oman genrensä Transformersilta.
Kaikki on liian isoa, liian massiivista, liian överiksi vedettyä ja samalla Kingsman hukkaa osan sielustaan ja ensimmäisen elokuvan charmista. Varsinkin ensimmäinen tunti tuntuu junnaavalta, ja erityisesti jää kaipaamaan Eggsyn ja Colin Firthin esittämän Harry Hartin välistä suhdetta. Oppi-isä sai ensimmäisen osan lopussa luodin päähänsä, mutta voin aivan hyvin mainita hänen olevan mukana myös Kultaisessa ympyrässä, sillä se ei ole mikään salaisuus. Mieshän on mukana myös mainoskampanjassa ja osallistui elokuvan ensi-iltaankin.
Melkein jokaisen aivan liian typerän kohtauksen vastapainoksi leffa tarjoaa kuitenkin niin fiksua ja hauskaa satiiria ja one-linereita, että lopputulos jää ehdottomasti positiivisen puolelle. Elokuva ottaa jopa ihan kunnolla kantaa huumesotaa vastaan, esitellessään Yhdysvaltain presidentin, jonka mielestä kaikki huumeidenkäyttäjät ansaitsevat kuolla – iästä, sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihan mistä tahansa muusta riippumatta. Siinäpä oiva tapa voittaa koko huumesota!
Kingsman saa hyvin todennäköisesti myös toisen jatko-osan ja sitä varten tekijöiden on pakko keksiä jotain uutta. Bond-leffat noudattavat kerta toisensa jälkeen samaa kaavaa ja homma toimii, mutta niitä parodioiva tekele tuskin onnistuu viihdyttämään enää kolmatta kertaa täysin samalla kantavalla idealla.
KINGSMAN: KULTAINEN KEHÄ
”Kingsman: Kultainen ympyrä on turboahdettu aivan liian täyteen kaikkea, niin hyvää kuin huonoa, mutta pysyy kuin ihmeen kaupalla tasapainossa, vaikka leffateatterista poistuessa tuntuu siltä kuin olisi ajanut Linnanmäen vuoristoradan kymmenen kertaa putkeen.”
