Arvostelu: BDSM-kuvastonsa alla kotimainen Koirat eivät käytä housuja on vaikuttava tarina surusta ja yksinäisyydestä

29.10.2019 20:00 | Helinä Laajalahti

Cannesissa viime keväänä kohauttanut Koirat eivät käytä housuja on J-P Valkeapään ohjaama tarina masennuksesta, yksinäisyydestä ja vapautuksen etsimisestä fyysisen kivun kautta. Sadomasokistista ja väkivaltaista kuvastoa sisältävä draama antaa surulle vaikuttavan muodon.


Ensi-ilta: 1.11.2019
Alkuperäisnimi: Koirat eivät käytä housuja
Ohjaus: J-P Valkeapää
Käsikirjoitus: J-P Valkeapää, Juhana Lumme
Pääosissa: Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta, Jani Volanen, Oona Airola
Pituus: 106 minuuttia
Ikäraja: 16


Viime keväänä Cannesin elokuvajuhlilla kohauttanut ja maailmanensi-iltansa saanut, J-P Valkeapään ohjaama Koirat eivät käytä housuja on yhdellä sanalla sanottuna vaikuttava elokuva. Aavistuksen humoristisesta nimestään huolimatta kyseessä on sadomasokistisen kuoren alla lymyävä tarina menetyksestä, masennuksesta ja vereslihalle raastavasta elämäntuskasta. Ja toki pienesti myös toivosta, että joskus asiat olisivat paremmin.

Koirat eivät käytä housuja kertoo kirurgina toimivasta Juhasta (Pekka Strang), jonka perhettä kohtaa tragedia. Hänen vaimonsa, pienen tyttären äiti kuolee traagisesti ja isä jää menetyksen jälkeen tyttären kanssa kaksin.

Koskettava kohtaus on kuvattu visuaalisesti upealla tavalla, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Vuodet vierivät ja mies uppoutuu työhönsä. Hän ei osaa irrottautua vaimonsa muistosta, eikä myöskään toimia isänä teini-ikäiselle, omalla tahollaan kipuilevalle tyttärelleen, jota esittää Ilona Huhta. Masennukseen uponneen miehen kaventuneet ajatukset pyörivät oman pahan olon ympärillä, eivätkä näe ulospääsyä.

Tyttärensä Ellin syntymäpäivänä Juha vierailee lävistysstudiossa, jonka kellarissa vastaanottoaan pitää domina nimeltä Mona (Krista Kosonen). Sattumalta Juhan ja Monan polut risteävät, ja Juha huomaa löytävänsä lohdutusta Monan synnyttämästä fyysisestä kivusta.

Kivun vaatimus kasvaa kuitenkin pakkomielteiseksi, eikä Monalla lopulta ole rahkeita kaikkeen siihen, mitä Juhan itseltään vaatima anteeksianto tarkoittaisi.

Sadomasokismin ja väkivallan kuoren alla Koirat eivät käytä housuja on romanttisen tarinan kaavaa seuraileva draama, jossa kaksi tahoillaan rikkinäistä ihmistä löytää toisensa. Elokuva käsittelee hyvin synkkiä aiheita, surua ja yksinäisyyttä, ja käy näitä läpi vaikuttavan kuvaston avulla. Silti tarina ei ole vailla toivoa. Synkkää kokonaisuutta keventävät pienet yksityiskohdat, sanat ja eleet, jotka kuuluvat suomalaiseen tapaan kommunikoida ja joiden myötä kaiken mustuuteen nousee odottamatonta huumoria.

Elokuvassa kuullaan kuitenkin hyvin vähän dialogia. Valkeapää antaa kuvien puhua puolestaan. Ja välillä ne suorastaan huutavat. Läheisen ihmisen menetys sitä seuraavine syyllisyydentunteineen on puhdasta, vereslihalle raastavaa tuskaa. Tätä korostaa vielä yöaikaan sijoittuva kuvaus.

Vielä Juhankin menetystä järkyttävämpää elokuvassa on tyttären heitteillejättö. Kun vanhempi menee henkisesti niin rikki, ettei enää osaa huolehtia lapsensa hyvinvoinnista, olettaen että tämä osaa huolehtia itsestään eikä enää teininä kaipaa vanhemman huolenpitoa. Valkeapään ja Juhana Lumpeen käsikirjoitus keskittyy isään, mutta katsojan huoli kääntyy helposti lapseen.

Strang on roolissaan henkistä kipuaan ruumiillisella kivulla lääkitsevänä miehenä loistava. Hän vetää itsensä fyysisesti niin äärirajoille että katsojaankin sattuu. Kosonen antaa hänelle arvoisensa vastuksen, eivätkä dominan komennot tunnu lainkaan teatterilta. Ihan heikkohermoisimmille katsojille elokuvaa ei sen sisältävän väkivallan ja aiheen rankkuuden vuoksi voi suositella.

Koirat eivät käytä housuja on kuvattu Latviassa. Interiööreistä ja arkkitehtuurista näkee selvästi, ettei nyt olla Suomessa vaikka elokuva Suomeen sijoittuukin. Vanhaa, rosoista, likaistakin, rautaportteja, rakennustyyliä mitä Helsingissä ei näe. Elokuvan muutamat puheroolit kuuluvat suomalaisille näyttelijöille, muu näyttelijä- ja avustajakaarti on lähes täysin latvialaista.

Elokuvan loppu jätetään avoimeksi, mutta kaiken raastamisen jälkeen katsojalle annetaan sentään pieni toivonpilkahdus paremmasta, itsensä löytämisestä.

KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA
4/5

”Pekka Strang ja Krista Kosonen loistavat rooleissaan rikki menneinä ihmisinä J-P Valkeapään palkitussa, visuaalisesti tyylikkäässä elokuvassa, jota voi kuvata vain yhdellä sanalla: vaikuttava.”