Uusimmat

Arvostelu Christian Bale tuntuu kärsivän pahasta ummetuksesta Netflixin uudessa The Pale Blue Eye -elokuvassa

Kuva: © Netflix

05.01.2023 15:17 Aki Lehti

The Pale Blue Eye toimii parhaiten jos siihen ei suhtaudu vakavissaan. Christian Balen ja Scott Cooperin kolmannen yhteistyön tunnelma on kohdillaan, mutta synkistely on liian korni.


Pale Blue EyeEnsi-ilta: 06.01.2023
Alkuperäisnimi: The Pale Blue Eye
Ohjaus: Scott Cooper
Käsikirjoitus: Scott Cooper
Pääosissa: Christian Bale, Harry Melling, Gillian Anderson, Lucy Boynton, Charlotte Gainsbourg & Robert Duvall
Pituus: 128 minuuttia
Ikäraja: K16


The Pale Blue Eye on ohjaaja-käsikirjoittaja Scott Cooperin ja Christian Balen kolmas yhteistyö. Se keskittyy edeltäjiensä tavoin kärsivään mieheen, muttei ole läheskään niin hyvä elokuva kuin Out of the Furnace saati Hostiles.

Kauhujännärinä markkinoitu uutuus on goottitematiikassaan mukavan tunnelmallinen. Jännitystä elokuvasta ei löydy nimeksikään. Kirkkaan valkoiset hanget sumun keskellä ja kynttilänvalossa kylpevät tummat sisätilat näyttävät tyylikkäiltä. Näyttelijät hoitavat hommansa kunnialla.

Murhatutkimus jurnuttaa tylsyydessään yli kahden tunnin ajan. Se ei onnistu viemään katsojaa mukanaan 1800-luvulle missään vaiheessa. The Pale Blue Eye toimii parhaiten jos siihen ei suhtaudu täysvakavissaan, sillä elokuvan yrityksessä pelotella on kornia hölmöyttä. Se muistuttaa huonolla tavalla yltiödramaattisia pukudraamoja.

Pale Blue Eye

The Pale Blue Eye perustuu Louis Bayardin vuoden 2003 saman nimiseen romaaniin, joka oli kunnianosoitus Edgar Allan Poelle. Kirjailija onkin mukana yhtenä elokuvan hahmoista, mutta kertomus on fiktiota. Bale esittää elokuvassa eläkkeelle jäänyttä etsivä Augustus Landoria, joka ryhtyy tutkimaan murhasarjaa. Edgar Allan Poen roolissa nähdään muun muassa Harry Potter -elokuvista tuttu Harry Melling.

Vuosi on 1830 ja tapahtumapaikka syrjäinen West Pointin sotilasakatemia Hudson Valleyssa, New Yorkin osavaltiossa.

Leffa alkaa näyttämällä puussa roikkuvan ruumiin. West Pointin kadetti on mitä ilmeisemmin hirttänyt itsensä. Poikkeavan tapauksesta tekee se, että miehen sydän on kaivettu rinnasta ulos. Laitoksen johtaja (Timothy Spall) kutsuu etsivä Landorin tutkimaan tapausta, joka Balen esittämänä näyttää kantavan koko maailman murheita harteillaan. Tai kärsivän pahasta ummetuksesta. Apua mies saa pyytämättä kauhukirjailija Poelta, jota omituiset karmeudet vetävät luokseen.

Poe on Mellingin esittämänä kiehtovan eksentrinen hahmo, mutta mielikuvituksen tuotetta, vaikka hän viettikin muutaman kuukauden West Pointissa. Elokuvan maailmassa kalpea, omituinen ja limerikki-pilailurunoja kapakassa lausuva Poe ei ole pidetty hahmo. Katsojalle kirjailija on mököttävää Landor-etsivää huomattavasti kiinnostavampi tapaus.

Pale Blue Eye

Vaikkei Poella ole mitään järkevää syytä olla mukana kirjassa tai elokuvassa, niin se ei haittaa. Melling tekee kummajaisesta leffan parhaan hahmon. Kuolemasta loputtoman kiinnostunut hyypiö on kiehtova ja omituisuudessaan elokuvan viihdyttävintä antia.

Visuaalisesti Cooperin ohjaustyö on silkkaa kynttilänvaloa, varjojen leikittelyä savuisentunkkaisten huoneiden tummilla seinillä ja kirkkaan lumen peittämiä komeita maisemia. Goottikuvaston seasta löytyy viitteitä ja vihjauksia yliluonnolliseen. Hitaasti klenkaten etenevän juonen sijaan jylhien kuvien ohella pinnan alla piilevä hulluus, hysteria ja järkkyvät mielet vetävät puoleensa.

Landoria itseään vainoaa jokin selittämätön. Vihjeet ja kuiskaukset satanistisista rituaaleista vievät hänet Robert Duvallin näyttelemän Jean-Pepe -frenologin luo. Poen kirjoista tuttuja asioita vilahtelee siellä täällä, ja ohjaaja marsittaa kameran eteen huiman sivuhahmokavalkadin. Timothy Spall esittää kenraalia, Toby Jones kirurgia ja Gillian Anderson tämän vaimoa. Mukana ovat myös esimerkiksi Charlotte Gainsbourg, Hadley Robinson, Joey Brooks, Brennan Cook ja lukuisia muita.

Pale Blue Eye

Poen Kielivä sydän – The Tell-Tale Heart -novellista nimensä lainaavan The Pale Blue Eyen kolkonsynkkä fiilis toimii, vaikka alkaakin kyllästyttää paljon ennen lopun ennalta-arvaamatonta ja lohdutonta yllätysjuonenkäännettä. Yhtään tarkemmin ajateltuna loppuratkaisu on melko pöhkö. Elokuva kiepahtaa jo aiemmin epätodellisempaan ja unenomaiseen suuntaan. Absurdi yleisfiilis toimii, mutta juoni on turhan täynnä aukkoja ja tyyli jyrää sisällön lähes täysin. Lopputulos on pukudraaman, goottisynkistelyn ja jouluisen kummitustarinan sekasikiö, kuin kevytversio Poe-kertomuksesta.

Cooperin ja Balen kolmesta miehisen kärsimyksen ympärille punotusta tarinasta The Pale Blue Eye on heikoin esitys. Se on Out of the Furnace -ja Hostiles -elokuvia enemmän tragedia, jonka kehnointa antia juonen ohella on yllättäen itse pääosanesittäjä. Loppua lukuun ottamatta Balen jäykästä Landor-etsivästä ei saa otetta oikein millään. Kuolleen äitinsä kanssa keskusteleva ja pahuuden pauloissa olevan kirurgin tyttären (Lucy Boynton) perään kuolaava Poe on Mellingin esittämänä huomattavasti parempi hahmo.

Tunnelman, komeiden kuvien, sekä tyylikkään lavastuksen ja puvustuksen varaan rakennettu elokuva on harmillisen tylsä. The Pale Blue Eyesia voi suositella vain Christian Balen ja Edgar Allan Poen kovimmille faneille.

THE PALE BLUE EYE

Arvosana: 2,5/5

”Christian Balen jäyhä Landor-etsivä on eksynyt väärään paikkaan tutkimaan murhatapausta. Ympärillä on unenomaisen synkkä goottiparatiisi, mutta etsivä mököttää läpi leffan kuin pahasta ummetuksesta kärsien.”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat