Arvostelu Them on yhä niin julma kauhusarja, että herkimpien kannattaa kiertää se kaukaa

Them: The Scare -sarjan kakkoskausi on tahallisen ilkeä ja julma, muttei yhtä oksettava kuin aiemmat jaksot.

Prime Videon keväällä 2021 ensi-iltansa saanut Them oli kaikkea muuta kuin hienovarainen rasismia ja traumoja käsittelevä kauhusarja. Jälkikäteen The Covenant -alaotsakkeen saanut Little Marvinin luoma kymmenen jakson kokonaisuus kertoi Yhdysvaltojen nykyhetken ongelmista ja rasismista 1950-luvun Los Angelesin Comptonin esikaupunkialueelle sijoittuvan tarinan kautta.

Mielipiteet reippaasti jakanut ensimmäinen kausi oli valtavirtakauhuksi varsin rankka. Tummaihoisen perheen kokemiin kauheuksiin keskittynyt tarina ei antanut lainkaan armoa esitellessään melkoisen määrän murhia, ääriväkivaltaa ja kuvottavia raiskauksia.

Kauhusarjaksi Them ei ollut kovin pelottava, vaan ennemminkin järkyttävä.

Nyt antologiaksi laajentuva sarja jatkaa kakkoskaudellaan pitkälti samoilla linjoilla. Them: The Scare antaa aiemmasta poiketen useamman hengähdystauon, mutta takoo sanomansa rasismista ja lapsuuden traumoista edelleen perille kuin moukarilla mäiskien.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Tahallisen ilkeä ja julma

Uudet jaksot ovat taas parhaimmillaan visuaalisesti kekseliään komeita ja karmivia. Näyttelijät tekevät järjestäin taitavaa työtä. Tunnelma on käsinkosketeltavan ahdistava.

Kauden alaotsake olisi voinut olla The Scaren sijaan vaikkapa The Anxiety tai The Trauma.

Them on kakkoskaudellaankin paikoin mukavan ilkeä, muttei vie päähenkilöidensä kokemaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa läheskään niin pitkälle kuin aiemmat jaksot. Se on sekä hyvä että huono asia.

Ykköskauden Covenant I -episodin sadismi ja seksuaalinen väkivalta menivät kidutuspornon puolelle. Kakkoskausi ei tarjoa ainuttakaan yhtä sairasta jaksoa, mutta tunnelma on edelleen tahallisen julma. Goren määrää on myös vähennetty.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Rasistien keskellä

1950-luvun sijaan Them: The Scare sijoittuu vuoteen 1991. Antologiasarjan tapahtumapaikka on edelleen Los Angeles. Visuaaliselta ilmeeltään The Scare on etenkin alussa kallellaan neo noirin suuntaan. Pääosin sarja tarjoilee kuitenkin trippailevaa kauhukuvastoa, joka on punaisen eri sävyissä hehkueassaan jopa yllättävän kunnianhimoista.

Ensimmäisen kauden näyttelijöistä paluun tekee vain Deborah Ayorinde. Hän esittää tällä kertaa määrätietoista Dawn Reeve -etsivää, joka päätyy tutkimaan kasvattiperheen äidin karmeaa murhatapausta. Poliisijoukoissa pääosin valkoisten miesten keskellä tummaihoisena naisena työskentelevä tutkija ei saa rehellisen rasistisia esimiehiään vakuutettua siitä, että asialla on sarjamurhaaja.

Vuoden 1991 Los Angelesin tunnelma on Rodney Kingin tapauksen takia jo valmiiksi erittäin jännittynyt. Musta murhatutkija saa omassa yhteisössään paskaa niskaansa vain olemalla poliisi. Kyttäkollegat ovat rasistisia ja naisvihamielisiä mulkkuja.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Avarilla naamaan

Dawn-etsivän päästessä syvemmälle tutkimuksissaan tapaus osoittautuu huomattavan henkilökohtaiseksi. Sen enempää spoilaamatta todetaan vain, että Themin kakkoskausi onnistuu käsittelemään lapsuudentraumoja ensimmäistä paremmin. Yhdysvaltojen syvälle yhteiskuntaan juurtunutta rasismia sarja avaa edelleen onnistuneesti. Katsojaa läimitään taas suoraan päin kasvoja, mutta hitusen hellävaraisemmin.

Themin toinen kausi tuntuu ensimmäistä enemmän kompromissilta. Sarja haluaa olla taiteellinen, kunnianhimoinen ja kantaa ottava, mutta samalla enemmän suurelle yleisölle suunnattu. Lopputuloksena on paikoin visuaalisesti kekseliäs ja jopa haastava pelottelu. Sarja tyytyy silti toistamaan itsestäänselvyyksiä – rasismi on kamalaa ja traumat periytyvät pahimmillaan sukupolvelta toiselle.

Parin idean venyttäminen kahdeksan jakson mittaan alkaa väkisinkin toistaa itseään, vaikka tarina aukeaa usean kiinnostavan päähenkilön näkökulmasta.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Sympaattinen mielipuoli

Deborah Ayorinde tuo määrätietoiseen Dawn Reeve -etsiväänsä myös inhimillistä lämpöä. Tyttäreltään asioita salailevan Dawnin äidin roolissa nähtävälle Pam Grierille ei harmi kyllä ole keksitty tarpeeksi tekemistä. Konkarinäyttelijästä olisi niin paljon muuhunkin kuin hiippailemaan ympäriinsä syyllinen ilme kasvoillaan.

Surkean, säälittävän ja upean ahdistavan Edmund Gainesin roolissa nähtävä Luke James tekee myös mainion roolin. Sosiaalisesti kömpelö Edmund haaveilee näyttelijänurasta, mutta mokaa koe-esiintymisen toisensa jälkeen. Miestä käy aluksi sääliksi, mutta hän muuttuu yhä häirintyneemmäksi sarjan siirtyessä yliluonnollisempaan suuntaan.

Them malttaa myös kuljettaa Edmundin tarinaa ihailtavan pitkään täysin irrallaan etsivän ja tämän perheen stoorista. Edmund saa helposti katsojan sympatiat puolelleen, josta tulee inhan likainen olo miehen tekojen muuttuessa yhä karmivammiksi.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Visuaalisesti näyttävää kauhua

Sarjan jaksoja on ohjannut jälleen myös muun muassa X-kauhupornoilusta ja Pearl-elokuvasta tuttu Ti West. Visuaalinen puoli on Themin parasta antia, kameran kieppuessa erikoisesta kuvakulmasta toiseen. Perinteisen keltaisena hehkuvan Los Angelesin helteen vastapainoksi toisenpuoleisen kauhumaailman päävärinä toimiva tummanpunainen on simppeli, mutta erittäin toimiva tehokeino.

Useampi yliluonnollisen pahuuden murhista ruuminjäseniä murjomalla on toteutettu tuunaamalla kameran edessä taltioituja erikoistehosteita ripauksella tietokone-efektejä. Myöskään huuruisimpien kohtausten CGI ei pistä pahasti silmään.

Vaikka Them: The Scare onkin omillaan seisova antologiasarjan kertomus, niin aivan lopusta löytyy täysin tarpeeton suora kytky ykköskauden tapahtumiin ja hahmoihin. Aivan viime sekunnit ovat ACAB-alleviivauksessaan hyvällä tavalla hölmöjä.

Kuva: © Amazon Content Services LLC

Ei pelota tarpeeksi

Aiempaa nyanssirikkaampi Them: The Scare on osittain ensimmäistä tuotantokautta parempi. Ykköskauden jaksojen silkkaan julmuuteen ihastuneille rankemman kauhun faneille uudet jaksot voivat olla pettymys.

Them onnistuu äklöttämään myös kakkoskaudellaan, vaikkei sen ääriväkivalta tunnu enää yhtä itsetarkoitukselliselta. Näyttävän ja teknisesti taitavan kauhusarjan suurin ongelma on edelleen se, ettei se pelota juuri lainkaan.

Arvostelua varten on katsottu kaikki kahdeksan jaksoa.