Uusimmat

Antonio Banderas nimesi, kenen pitäisi jatkaa Zorrona hänen jälkeensä

28.11.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Antonio Banderas on valmis siirtämään Zorron naamion seuraavalle näyttelijälle.

Zorro-elokuvien uudelleen käynnistys on jälleen pinnalla, ja sankarihahmoa edellisen kerran esittänyt Antonio Banderas kertoo Comic Bookin haastattelussa olevansa valmis palaamaan rooliin. Hän ei kuitenkaan pidä itseään enää sopivana varsinaiseen päärooliin, vaan haluaisi esittää saman tyyppistä roolia kuin mitä Antony Hopkins esitti The Mask of Zorro -elokuvassa vuonna 1998.

“Totta kai harkitsisin asiaa, miksi ei. Olen sanonutkin asiasta jollekin, että jos minut pyydettäisiin mukaan tekemään Zorroa, tekisin samoin kuin Anthony teki ensimmäisessä elokuvassa minulle – eli siirtäisin viestikapulan eteenpäin jollekin toiselle”, Banderas kertoo.

Hänellä on myös jo selkeä ehdotus seuraavaksi Zorroksi: Spider-Manina tunnettu Tom Holland.

“Tein Uncharted-elokuvan hänen kanssaan ja hän on niin energinen ja hauska, ja hänessä on myös ytyä. Joten miksipä ei?”

Banderas nähtiin Zorron roolissa kahdessa elokuvassa: vuonna 1998 julkaistussa Zorron naamiossa (The Mask of Zorro) ja vuonna 2005 julkaistussa jatko-osassa Zorron legenda (The Legend of Zorro). Molemmat näistä elokuvista löytyvät Suomessa suoratoistossa Viaplaysta ja Zorron naamio on katsottavissa myös Netflixissä.