Uusimmat

Aquaman palaa valkokankaalle vielä kerran ensi viikolla – liput vihdoinkin myynnissä

Kuva: © 2023 Warner Bros. Ent.

13.12.2023 11:39 Muropaketin toimitus

Jason Momoan puheiden perusteella Aquaman and the Lost Kingdom jää elokuvasarjan viimeiseksi osaksi.

James Wanin ohjaama Aquaman and the Lost Kingdom saa ensi-iltansa viikon päästä eli keskiviikkona 20. joulukuuta. Elokuvan lipunmyynti on alkanut vihdoinkin tänään.

Kalojen kaveri seikkailee valkokankaalla seuraavissa raameissa:

”Black Manta, jonka ei onnistunut kukistaa Aquamania ensimmäisellä kerralla, haluaa edelleen kostaa isänsä kuoleman eikä kaihda keinoja tuhotakseen Aquamanin lopullisesti. Tällä kertaa Black Manta on entistäkin vahvempi vihollinen käyttäessään apunaan myyttistä Mustaa kolmikärkeä ja sen sisältämää ikivanhaa pahuuden voimaa. Aquaman ryhtyy taisteluun pyytäen yllättäen avukseen vangitun veljensä Ormin, Atlantiksen entisen kuninkaan. Heidän tulee unohtaa vanhat kaunansa ja käydä yhteistyöhön suojellakseen valtakuntaansa ja pelastaakseen Aquamanin perheen – ja koko maailman – peruuttamattomalta tuholta.”

Jason Momoan lisäksi Aquamanin (2018) jatko-osaa tähdittävät Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Amber Heard, Nicole Kidman, Dolph Lundgren ja Randall Park.