Arvostelu Disney+:n Willow on yllättävän hyvä fantasiasarja, joka nojaa nostalgiaan, mutta ei jää sen vangiksi

30.11.2022 20:00 Aki Lehti

Willow-elokuvan tarinaa jatkava sarja nojaa nostalgiaan, mutta tuo sen maailmaan myös paljon uutta. 

Disney+:n kahdeksasta jaksosta koostuva Willow-tv-sarja luottaa rehelliseen nostalgiaan. Ron Howardin ohjaama ja George Lucasin käsikirjoittama Willow – Suuri seikkailu -elokuva tuntui vuoden 1988 joulukuussa valkokankaalta katsottuna kesyltä verrattuna muihin tuon ajan suosikkeihini. 10-vuotiaana ensimmäisen kerran nähty leffa on näköjään silti jättänyt pysyvän jäljen.

Disneyn ennakkoon lähettämät Willow-sarjan kolme ensimmäistä jaksoa tuntuivat mukavan kotoisilta. Juuri sellaiselta fantasiahömpältä, jota tuijottaa mieluusti vaikka jouluna sukulaisnatiaisten kanssa peittoon kääriytyneenä, pakottaen juniorit kuuntelemaan taas yhtä ”silloin kun minä olin lapsi” -saarnaa.

Ihan perheen pienimpien kanssa Willow’ta ei kannata katsoa. Jenkkien TV-14-ikäraja on kääntynyt Suomessa Disneyn K16-suositukseksi. Se on ehkä liioittelua, mutta komea fantasiaseikkailu sisältää myös synkkää ja ehkä pelottavaakin materiaalia.

Willow

Willow ei onneksi ole uusintaversio, vaan suoraa jatkoa elokuvalle. Se kertaa alkuperäisteoksen tapahtumat pikaisesti, eikä elokuvaa tarvitse muistaa ulkoa sarjasta nauttiakseen. Tv-versio on tehty niin, että sen suht perinteinen hyvä vastaan paha -asetelma aukeaa, vaikkei leffaa olisi nähnyt lainkaan.

Tarinaltaan Willow on perinteisen suoraviivainen seikkailufantasia. Showrunner Jonathan Kasdan tiimeineen on kasannut teoksen niin, että sen nostalgia-aspekti toimii taatusti. Asioiden avaaminen ja selittäminen uusille katsojille menee välillä turhan pitkälle, ärsyttäen ehkä osaa vanhoista faneista.

Juoni on simppeli. Maailma on elänyt rauhassa parikymmentä vuotta sen jälkeen kun Willow Ufgood (Warwick Davis) ja Sorsha (Joanne Whalley) päihittivät pahan Bavmordan. Val Kilmerin Madmartigan on kadonnut, mutta Sorsha hallitsee valtakuntaa. Heidän lapsensa Kit (Ruby Cruz) ja Airk (Dempsey Bryk) ovat nuoria aikuisia, jotka päätyvät seikkailuun Willow’n kanssa pahan taikuuden tehdessä paluun. Myös elokuvassa vauvana nähty Elora Danan pitäisi löytää, sillä Willow’n näyn mukaan hänelle on tapahtumassa jotain karmeaa. Elora on piilotettu hyvin, sillä hän ei tiedä itsekään kuka on.

Willow

Nuori Kit on vastentahtoisesti naimisissa naapurivaltakunnan Graydon-prinssin (Tony Revolori) kanssa. Kitin paras ystävä Jade (Erin Kellyman) on puolestaan lupaava ritari. Airk on lähinnä kiinnostunut piehtaroimaan Dove-palvelijan kanssa (Ellie Bamber). Seikkailuun päätyvään porukkaan liittyy vielä Boorman-varas (Amar Chadha-Patel).

Joukkiota odottaa tärkeä tehtävä ja kööristä käytettiin ainakin kerran jopa sanaa fellowship. Mitään omaperäistä Willow ei siis tarjoa, mutta sarja on viihdyttävä ja sen fantasiamaailma pääosin upean näköinen. Setit, lavasteet, asut ja esineet ovat yksityiskohtaisen komeita. Tehosteetkin toimivat yllättävän hyvin.

Seikkailuu alkaa suunnilleen saman tien, vaikka erityisesti ensimmäinen jakso sisältää liikaa ekspositiota. Sitä suoltaa lähinnä itse Willow, joka keskeyttää kertomuksen moneen kertaan melkein kuin painamalla pausea, jotta voi selittää auki erityisesti elokuvan jälkeen tapahtuneita asioita.

Willow

Fantasiaseikkailu pääsee kunnolla vauhtiin toisessa jaksossa. Jo ensimmäisessä tulee selväksi, että vaikka sarjan nimi on Willow, niin sen tärkeimpiä sankareita ovat uudet nuoret tulokkaat.

Willow on alkuperäiselokuvan tapaan ylpeän vanhakantainen fantasia, jota ei ole päivitetty liikaa tähän päivään. Sarjasta ei löydy uuden Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan kaikenkirjavaa kaartia tai Game of Thronesin äärisynkkyyttä. Simppelit, mutta aidon eläväiset hahmot tarjoavat tarttumapintaa. Heidän kohtaamansa vaarat ovat järjestäin hauskoja, viihdyttäviä ja pelottavia.

Vaikka lähtökohta tälle seikkailulle onkin nostalgia, niin jo kolmen ensimmäisen episodin aikana Willow laajentaa elokuvan maailmaa onnistuneesti monipuolisemmaksi. Sarjan todellisuus tuntuu massiiviselta elokuvaan verrattuna. Erityisesti taistelukohtaukset ovat leffan rinnalla eeppisiä.

Se ei haittaa, että Willow jää tarinassa sivuosaan, mutta hahmo on paikoitellen omituisen kärttyisä. Rooli on selvästi Warwick Davisille tärkeä ja hän vaikuttaa nauttivan siitä, että nuoret näyttelijät pääsevät loistamaan sankareina tässä fantasiamaailmassa.

Willow

Willow-elokuva ei todellakaan olisi tarvinnut jatkoa, mutta sarja on yllättäen mainio vanhan koulukunnan seikkailu. Willow toimii jopa ilman Val Kilmerin Madmartigan-hahmoa, jonka rooliin näyttelijä ei voinut palata terveydentilansa takia.

Willow’n laajaan maailmaan uppoaa helposti ja sarjasta tulee hyvä mieli, vaikka joka jakson lopussa kuultavat rock- ja pop-hitit yrittävät latistaa fiiliksen. Esimerkiksi kolmosjakson lopussa soiva Enter Sandman -coveri ei sovi nostalgiapläjäykseen lainkaan, kuten eivät muutkaan modernit biisit.

Willow on viihdyttävää fantasiahömppää, jota tuli tänään 30. marraskuuta tarjolle Disney+:aan kaksi jaksoa. Uudet jaksot ilmestyvät aina keskiviikkoisin.