Arvostelu: Rautalangasta vääntävä BlacKkKlansman-elokuva on oivallinen Spike Lee -vuodatus, jossa myös Jasper Pääkkönen pääsee loistamaan

Ohjaaja-käsikirjoittaja Spike Lee ei ole koskaan ollut hienovarainen elokuvantekijä, mutta BlacKkKlansmanilla hän suorastaan rähisee julki mielipiteensä Yhdysvaltain nykymenosta.

Ensi-ilta: 10.8.2019 / Alkuperäisnimi: BlacKkKlansman / Ohjaus: Spike Lee / Käsikirjoitus: Spike Lee, David Rabinowitz, Charlie Wachtel, Kevin Willmott / Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier, Topher Grace, Jasper Pääkkönen / Pituus: 135 minuuttia / Ikäraja: K12

Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman kertoo tositarinaan perustuvan kertomuksen Ron Stallworthista, Colorado Springsin ensimmäisestä afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistui 1970-luvun lopulla soluttautumaan Ku Klux Klanin jäseneksi, nousten merkittävään asemaan rasistijärjestön hierarkiassa ja jopa ystävystymään sitä johtavan David Duken kanssa.

BlacKkKlansman voitti viime keväänä Cannesissa Grand Prix’n, eli elokuvajuhlien toiseksi tärkeimmän palkinnon. Vihaisesti kantaa ottava ja Yhdysvaltain nykytilannetta menneiden tapahtumien kautta käsittelevä elokuva on Suomessa saanut julkisuutta lähinnä Jasper Pääkkösen takia, jolla on teoksessa iso rooli. Näyttelijä tekee oikein hyvää työtä Ku Klux Klanin väkivaltaisen mielipuolisena jäsenenä, mutta elokuvan sanoma on tietysti huomattavasti tärkeämpi asia kuin yhden ihmisen roolityö.

BlacKkKlansmanin tarina on niin älytön, että sitä olisi hankala uskoa, ellei tapaus tosiaan olisi totta. Toisaalta vihaorganisaatiot ovat niin naurettavia ryhmittymiä, ettei jopa porukan ilmeisen fiksuimman kaverin huijaaminen vaikuta kovin vaikealta.

Stallworthia esittävä Denzel Washingtonin poika John David Washington osoittaa olevansa vähintään yhtä hyvä näyttelijä kuin isänsä, ellei jopa parempi. Ainakin hänellä on huomattavasti enemmän karismaa kuin isällään, jonka paras rooli on edelleen vuoden 1992 Malcolm X -elokuvan pääosa, jonka ohjaana toimi tietysti myös Lee.

Poliisilaitoksen varastoon töihin laitettu Stallworth on tylsistymässä kuoliaaksi, kunnes pääsee työkeikalle seuraamaan ihmisoikeustaistelija Kwame Turen (Corey Hawkins) puhetta. Turen puhe on yksi ilmiselvimmistä silloista menneen ja nykyhetken välillä, tummaihoisen miehen sanoessa ”meitä ammutaan kaduilla kuin koiria rasististen valkoisten poliisien toimesta”.

Stallworth huomaa sanomalehdessä Ku Klux Klanin ilmoituksen ja päättää soittaa siitä löytävään numeroon ja yllättyy täysin, kun puhelimeen vastaa paikallinen klaanipomo Walter Breachway (Ryan Eggold). Tästä alkaa mustan miehen matka valkoista ylivaltaa kannattavien ihmisten maailmaan, mutta hän tarvitsee tietysti apua. Puhelimessa klaanilaisten kanssa puhuu Stallworth, mutta kasvotusten heidän kanssaan toimii toinen poliisi, valkoihoinen Flip Zimmerman (Adam Driver).

Leffa on osittain todella hauska, mutta välillä nauru takertuu kiinni kurkkuun. Viharyhmien mollaaminen ja niihin kuuluville ällöttäville ihmisille nauraminen on aivan oikein, mutta Lee näyttää yksinkertaistenkin kahjojen pystyvän pelkkien puheiden lisäksi myös tekemään kauheuksia.

Lee sortuu tällä kertaa jopa tavallista enemmän tavaramerkikseen muodostuneeseen alleviivaamiseen ja yliselittämiseen, joka toisinaan tuntuu katsojan aliarvioinnilta. Hölmömpikin ymmärtää mitä ohjaajaa haluaa elokuvallaan sanoa, mutta Leellä on kaikki syyt ja oikeudet olla helvetin vihainen, joten antaa hänen rähjätä.

Ohjaaja takoo taatusti perille sen, että elokuva kritisoi nykyisiä vallanpitäjiä näyttämällä teoksen lopuksi kuvamateriaalia Charlottesvillen kammottavista tapahtumista viime kesältä, jossa valkoista ylivaltaa kannattava James Alex Fields Jr. ajoi autolla väkijoukkoon murhaten yhden ihmisen ja haavoittaen yhdeksäätoista.

Mukaan on tietysti leikattu myös Leen ykkösinhokki presidentti Donald Trump puhumassa järjettömyyksiä, hyväksyen periaatteessa natsien toiminnan tuomitsematta näiden tekoja, todeten että molemmissa osapuolissa oli vikaa. Hän myös sanoi hyviä ihmisiä löytävän niin rasisteista kuin rasismin vastustajistakin.

Kuvat oikeista tapahtumista ovat kylmääviä, mutta ehkä vähän väärässä paikassa. Elokuvan alkuun sijoitettuna ne olisivat muuttaneet koko teoksen tunnelman aivan erilaiseksi. BlacKkKlansmanin komedialliset elementit olisivat silti naurattaneet, mutta Ku Klux Klanin suunnittelemat ja tekemät kamaluudet olisivat ehkä menneet syvämmälle ihon alle. Tarkoitus on tietysti tuomita ja nauraa koko järjestölle ja toiminnassa edelleen mukana olevalle David Dukelle, mutta nyt huppupellet tuntuvat välillä vähän turhan tavallisilta leffapahiksilta.

Huonoa näyttelijää elokuvasta ei löydy, ja erityiskehut ansaitsee Duken roolissa nähtävä Topher Grace. Pääkkönen on aina ollut parhaimmillaan esittäessään jonkin sortin sekopäätä, ja täysin vainoharhaisen Felix Kendricksonin roolissa hän saa päästellä täysillä. Mies onnistuu olemaan oikeasti pelottava, eikä suomiaksentti kuulu hänen puheessaan oikeastaan lainkaan, mutta ei siitä erota myöskään syvän etelän murretta hänen mumistessaan purutupakka huulessa.

Elokuvassa käytetty kieli on tietysti kamalaa ja mukana on loputtomasti ällöttäviä ilmaisuja. Ruminta kieltä taitaa käyttää Stallworth puhuessa puhelimessa teeskennellen valkoista miestä. Hänen suustaan kuultuna äärirasistinen kuona on täysin absurdia ja naurattaa väkisinkin.

Valkoihoisen Zimmermanin ollessa peitetehtävissä samanlainen kielenkäyttö ei naurata lainkaan, vaikka myös hän juutalaisena edustaa vähemmistöä jota klaani inhoaa. Katsojan sydän hakkaa väkisinkin kohtauksissa, joissa poliisi joutuu teeskentelemään jotain muuta kuin oikeasti on. Täysrasistin esittäminen oikeiden äärioikeistolaisten edessä on tietysti aivan eri asia kuin typeryyksien puhuminen puhelimessa. Vaikka elokuva onkin Stallworthin tarina, niin sen sankari on ehdottomasti Zimmerman.

BlacKkKlansman on loistava elokuva, joka hetkittäin tuntuu siltä kuin sen ohjaaja voisi olla kuka tahansa, mutta silti siitä huomaa melkein mistä tahansa kohtauksesta kenen käsialaa teos on.

BLACKKKLANSMAN

”BlacKkKlansman on taitavasti tehty ja tärkeä teos, mutta Spike Lee pystyy halutessaan vielä parempaakin.”