Uusimmat

Barbie-elokuvan voi katsoa kotona ensi viikolla

Vuosi 2023 oli Margot Robbielle kiireinen Barbien jättimenestyksen myötä © 2023 Warner Bros. Entertainment Inc.

07.09.2023 09:03 Muropaketin toimitus

Greta Gerwigin ohjaama Barbie tulee katsottavaksi kotona tiistaina 12. syyskuuta.

Kuten kuvioon perinteisesti kuuluu, Barbiesta tulee ensimmäiseksi saataville digitaalinen myyntiversio ja vuokraversio seuraa perässä syksymmällä.

Yleensä digimyyntiversiot saa ostettua korkeintaan 20 eurolla, mutta koska Barbie on niin sanottu ”elokuvateatterin ohjelmistoa kotona” -elokuva, joutuu siitä maksamaan selvästi korkeamman hinnan:

Apple TV:ssä Barbien ennakkohinta on 24,99 euroa. Jos se kuulostaa kalliilta, ei kannata edes harkita YouTuben elokuvaosiota, sillä siellä Barbien hintalapussa lukee 28,99 euroa, Kyseessä on HD-versio, eikä vaihtoehtoista SD-versiota ole ainakaan toistaiseksi saatavilla.

Kuten aikaisemmin uutisoimme, Filmihullun mukaan Barbien fyysiset tallenteet tulevat saataville 19. lokakuuta, ja se lienee myös vuokraversion julkaisupäivä.

Barbien voi siis nähdä kotona jo ensi viikolla, mutta kohtuuhintainen versio on luvassa vasta syksymmällä. Ennen pitkää elokuva lisätään Warner Bros. Picturesin tuotantona myös HBO Maxiin, mutta ajankohdasta ei ole tietoa.