Uusimmat

Huhu: Marvel-tähti Jeremy Renner kiinnitetty Spawn-elokuvaan

29.06.2018 12:15 Muropaketin toimitus

Jamie Foxx esittää pääosaa tulevassa Spawn-supersankarielokuvassa. Tuoreen huhun mukaan Foxx on saamassa tummanpuhuvaan toimintatrilleriin seuraa Marvel-tähti Jeremy Renneristä.

Marvel Studiosin tuotantojen lisäksi myös elokuvista The Town, The Hurt Locker, Arrival, American Hustler, Medusan perintö ja 28 viikkoa myöhemmin tuttu Jeremy Renner ei ole vielä virallisesti osa Spawn-elokuvan näyttelijäkaartia. Asiasta on tähän mennessä uutisoinut ainoastaan Production Weekly.

Tiedossa ei myöskään vielä ole, mitä hahmoa Renner esittää, jos hän Spawnissa tosiaan esiintyy.

1990-luvun ikonisimpiin supersankareihin lukeutunut Spawn on suomalaislukijoillekin tuttu omasta, sittemmin tosin jo lakkautetusta, sarjakuvalehdestään. Hahmon on luonut Spider-Manilla läpimurtonsa tehnyt Todd McFarlane, joka toimii myös uuden Spawn-elokuvan ohjaajana.

Toistaiseksi Spawnista on tehty yksi filmatisointi. Ensi vuonna ilmestyvä uusi elokuva ei kuitenkaan liity mitenkään tuohon vuoden 1996 tuotokseen.

Arrival