Uusimmat

Huomasitko: Näin Captain Marvelissa viitattiin Samuel L. Jacksonin aikaisempaan elokuvaan, Pulp Fictioniin

11.03.2019 13:12 Muropaketin toimitus

Viime viikolla ensi-iltansa saanut Captain Marvel iski monella tavalla silmää 1990-luvun populaarikulttuurille.

Vuoteen 1995 sijoittuneesta Captain Marvelista saattoi bongata koko joukon silmäniskuja 1990-luvulla nuoruutensa eläneille. Mukana oli The Smashing Pumpkins -julisteita, Blockbuster-videovuokraamo, True Lies -leffan mainos, No Doubtin musiikkia – ja niin edelleen.

Osa viittauksista oli hyvin räikeitä, osa hienovaraisempia.

Esimerkiksi Captain Marvelin tapa viitata vuoden 1994 klassikkoelokuva Pulp Fictioniin saattoi mennä osalta katsojilta täysin ohi.

Nyt Marvel-fanit ovat alkaneet esitellä Twitterissä tekemiään havaintoja:

Kirsikaksi kuppikakun päälle Captain Marvelin yhtä avainroolia esittää Pulp Fictionista tuttu Samuel L. Jackson…

Anna Bodenin ja Ryan Fleckin ohjaamasta Captain Marvelista muodostui jo ensi-iltaviikonloppunaan kansainvälinen menestys. Elokuva oli kerännyt sunnuntai-iltaan mennessä peräti 455 miljoonan dollarin lipunmyynnin.