Uusimmat

Kotimainen hittikomedia saa jatko-osan – Hevi Reissu 2:n kuvausten piti alkaa jo tänä kesänä

16.06.2022 08:28 Muropaketin toimitus

Hevi Reissun -jatko-osaa koitetaan päästä kuvaamaan ensi vuonna.

Ensimmäisen Hevi Reissu -elokuvan käsikirjoittaneet ja ohjanneet Juuso Laatio ja Jukka Vidgren kertovat Metal Hammerin haastattelussa luvassa olevan jatko-osan, jonka kuvausten oli alun perin tarkoitus olla jo käynnissä.

– Se on tekeillä. Olemme kirjoittaneet todella hyvän kässärin, ja kuvausten piti alkaa tänä kesänä. Yritämme päästä kuvaamaan ensi vuonna, toivottavasti. Ensimmäisen elokuvan tekeminen kesti kuusi vuotta, mutta toivottavasti tämä valmistuu vähän nopeammin.

Ensimmäinen Hevi Reissu sai Muropaketin arvostelussa jopa kolme tähteä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Hevi Reissua katsoessa vaivaa ikävästi tunne, etteivät tekijät ole aivan tajunneet, mitkä elokuvan vahvuudet todella ovat. Tarina Impaled Rektumista olisi toiminut aivan hyvin ilman koko Norjan reissua ja suurempia (epäilemättä myös kalliimpia) kohtauksia. Kokonaisuus jää harmittamaan, kun keskushahmot ja näyttelijät toimivat yhdessä äärimmäisen luontevasti, ja pienieleisemmät vitsit ovat teräviä kuin kitaran kielet.”

Arvostelu: Kotimainen Hevi Reissu on epätasainen bändikomedia reissusta metallifestareille