Uusimmat

Näyttelijä Christina Ricci: ”Minua uhattiin oikeusjutulla kun kieltäydyin esiintymästä seksikohtauksessa”

20.03.2023 16:10 Muropaketin toimitus

Christina Ricci

Näyttelijä Christina Ricci on kerrannut tuoreessa haastattelussaan epämukavia Hollywood-kokemuksiaan.

Christina Ricci aloitti uransa 1990-luvun alussa. The Addams Family-, Casper-, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa-, Black Snake Moan- ja Speed Racer -elokuvien lisäksi näyttelijä on esiintynyt esimerkiksi Wednesday- ja Yellowjackets -tv-sarjoissa.

Puhuessaan Yellowjacketsin tällä viikolla alkavan toisen tuotantokauden nuoremmista näyttelijöistä, Christina Ricci kiitteli muutosta, mikä Hollywoodissa on tapahtunut viime vuosien aikana:

”On uskomatonta nähdä, ettei heidän välttämättä tarvitse käydä läpi samaa kuin meidän. He voivat sanoa, etteivät halua tehdä seksikohtausta ja että he eivät halua esiintyä alasti. He voivat asettaa rajoja itselleen, toisin kuin me aikoinaan”.

Omien sanojensa mukaan Ricci joutui aikoinaan todella hankalaan tilanteeseen nimettömäksi jäänyttä elokuvaa (tai sarjaa) tehdessään:

”Minut uhattiin kerran haastaa oikeuteen, kun en halunnut tehdä yhtä seksikohtausta tietyllä tavalla”, näyttelijä paljasti.

Christina Riccin haastattelun voi katsoa alta.

Yellowjackets-sarjaa esittävät Suomessa Ruutu ja SkyShowtime.