Uusimmat

Ensimmäinen kuva Ang Leen joulukuussa ilmestyvästä Piin elämä -filmatisoinnista

26.04.2012 13:12 Muropaketin toimitus

Vuonna 2009 ilmestyneen Taking Woodstockin jälkeen hiljaiseloa viettäneen Ang Leen seuraava elokuva Piin elämä – Life of Pi saa ensi-iltansa joulukuussa. Elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen promokuva.

Yann Martelin romaaniin pohjautuvan Piin elämän pääosissa nähdään Suraj Sharma, Irrfan ja Tobey Maguire.

Elokuvan tarinasta ei ole vielä tarjolla virallista synopsista, mutta vihiä sen sisällöstä antaa Martelin kirjan kuvaus:

”Piin elämä liittyy Gulliverin tarinoiden, Robinson Crusoen, mutta myös maagisen realismin perinteeseen kertomalla vääjäämättä todellisuutta muokkaavan seikkailutarinan elämästä ja kuolemasta meren armoilla.

Piscine ’Pi’ Patel, 16-vuotias intialaispoika, on ainoa eloonjäänyt ihminen rahtilaivan upotessa matkalla Intiasta Kanadan rannikolle. Pelastusveneeseen löytää tiensä myös muita matkustajia: oranki, seepra, hyeena ja bengalintiikeri nimeltään Richard Parker. Vain tiikeri ja Pi jäävät eloon, ja alkaa erikoinen rinnakkaiselo hupenevan ruoan, juoman ja pienen elintilan puristuksissa.

Fantastinen ja absurdi teos palkittiin anglosaksisen maailman parhaana romaanina 2003 Booker Man-palkinnolla ja se on käännetty yli 20 kielelle. Martel kertoo tarinan joka ei millään voi olla totta, ja kuitenkin lukija uskoo kaiken. Erilaisista uskon asioista onkin kyse, sillä huima tarina saa lukijan uskomaan Jumalaan.”

Piin elämä saa ensi-iltansa Suomessa 21. joulukuuta 2012.