Huhu: Spider-Manin elävältä haudannut pahis on saamassa oman elokuvansa Morbiuksen ja Venom 2:n jälkeen

07.02.2020 17:00 | Muropaketin toimitus

Spider-Man-pahis Kraven the Hunter on huhujen mukaan saamassa oman elokuvan.

Hämisuniversumi jatkaa laajentumistaan elokuvapuolella. Uuden huhun mukaan Sony suunnittelee nyt elokuvaa Spider-Man-sarjakuvissa pahiksena tunnetulle Kraven Saalistajalle, kertoo Comicbook.com.

Kraven the Hunter -elokuvan suunnittelu on vasta alussa, mutta Sonyn kerrotaan jo etsivän näyttelijöitä elokuvaansa. Uutisten mukaan etsinnässä on näyttelijä päärooliin, jota kuvataan “sekopäiseksi ison riistan metsästäjäksi”, mikä vastaa hyvinkin hahmon kuvausta sarjakuvista.

Spider-Manin hahmoa on viime vuosina palloteltu Sonyn ja Disneyn välillä. Marvelin elokuvauniversumi on saamassa vielä yhden Spider-Man-elokuvan, minkä jälkeen hahmo siirtyy takaisin Sonyn käyttöön. Yhteistyö näiden kahden studion välillä näyttää kuitenkin jatkuvan jossakin muodossaan, sillä Spider-Man: Homecomingissa vuonna 2017 nähty Michael Keaton on mukana myös ensi kesänä julkaistavassa Morbius-elokuvassa. Hänen Vulturensa saattaisi siis olla potentiaalinen hahmo vierailemaan myös Kraven the Hunterin elokuvassa.

Spider-Man-universumiin kuuluvista elokuvista Jared Leton tähdittämä Morbius julkaistaan ensi kesänä, Venom 2 puolestaan syksyllä. Tom Hollandin kolmannen Spider-Man-elokuvan julkaisupäivä on sijoitettu vuoden 2021 heinäkuuhun.

Muropaketin uusimmat