Uusimmat

Jack Nicholson ei ole vieläkään palaamassa tekemään elokuvia – taukoa on jatkunut jo lähes 10 vuotta

23.08.2018 13:21 Muropaketin toimitus

Jack Nicholson

81-vuotias Jack Nicholson on jättäytynyt pois Toni Erdmann -elokuvan Hollywood-versiosta.

Jack Nicholson on esiintynyt elokuvissa jo kuuden vuosikymmenen ajan, mutta nyt 81-vuotias näyttelijäveteraani on pysynyt poissa valkokankailta lähes kymmenen vuotta. Hänen piti palata näyttelemisen pariin saksalaiselokuva Toni Erdmannin Hollywood-version kuvauksia varten, mutta nyt Cinemablendin uutisen mukaan Nicholson on jättäytynyt pois elokuvaprojektista.

Toni Erdmann -remaken pääosaan on kiinnitetty Kristen Wiig, joka toimii myös elokuvan tuottajana. Elokuvan ohjaa Lisa Cholodenko (The Kids Are Allright).

Nicholsonia ei ole nähty elokuvissa omien sanojensa mukaan siksi, ettei hän ole löytänyt sopivia projekteja. Näyttelijän heikentyneestä muistista liikkuu huhuja, eivätkä ne varmastikaan laannu nyt julkaistun tiedon jälkeen. Moni varmasti haluaisi vielä nähdä näyttelijälegendan valkokankaalla, joten Nicholsonin terveydentilan puolesta pitää vain pitää peukkuja.