Uusimmat

Joaquin Phoenixin tähdittämän Jokeri-elokuvan nimi ja ensi-ilta paljastettiin

19.07.2018 10:10 Muropaketin toimitus

Jokerin oma elokuva ehtii teattereihin jo ensi vuonna.

Viime viikolla Warner Bros. ja DC Entertainment vahvistivat Batmanin arkkivihollisen Jokerin saavan oman elokuvansa ja sen pääosaan kiinnitetyn Joaquin Phoenixin, joka kertoi melkein saman tien roolin pelottavan häntä oikein kunnolla.

Nyt studio on paljastanut elokuvan ensi-illan olevan jo 4. lokakuuta vuonna 2019. Leffan virallinen nimi ei omaperäisyydellä juhli, sillä se on vain simppelisti Joker.

Jokerin syntytarinan kertova elokuva ei ole tekijöiden mukaan perinteinen supersankari tai -pahis-leffa, vaan synkempi ja aikuisempaan makuun suunnattu teos. Vielä ei tiedetä saako aikuisille suunnattu elokuva R-ikärajan, mutta kuvailut kokeellisesta rikosdraamasta viittaavat sinne päin.

Joker-elokuvan ohjaa Todd Phillips, joka on myös rustannut käsikirjoituksen yhdessä Scott Silver kanssa.