Uusimmat

Kostajien kokoonpano muuttuu The Avengers: Age of Ultronin jälkeen

28.10.2014 21:07 Muropaketin toimitus

http://plaza.fi/s/f/editor/images/theavengerskostajat92ksd2kd.jpg

Marvel Studiosin pääjehu Kevin Feige on vahvistanut huhut, joiden mukaan Kostajien kokoonpano pistetään uuteen uskoon ensi keväänä ilmestyvän The Avengers: Age of Ultronin jälkeen.

Feigen mukaan asiassa ei ole mitään ihmeellistä: sama kaava on tuttu sarjakuvistakin.

”Sankarit lähtevät omille poluilleen ja välillä liittoutuvat taas isoa, 12 numeron mittaista jättitapahtumaa varten. Sitten ne palaavat taas omiin sarjakuviinsa ja ovat muuttuneita tapahtuneen myötä”, Feige muistutti Salattujen sotien kaltaisista tarinoista.

”Vastaavaa on luvassa The Avengers: Age of Ultronin myötä, koska Kostajien kokoonpano muuttuu elokuvan loppuun mennessä”.

Kevin Feige ei paljastanut, ketkä Kostajista lähtevät joukkueesta, mutta Kapteeni Amerikka, Thor ja Rautamies lienevät ilmeisimmät vaihtoehdot. Joss Whedonin ohjaamassa Age of Ultronissa katsojille esitellään ainakin kolme uutta hahmoa, jotka luultavasti kuuluvat ”uusiin Kostajiin”: Elohopea, Purppuranoita ja Vision.

Päätä emme pistä pantiksi, mutta voisimme kuvitella myös Muurahaismiehen ja Tohtori Oudon liittyvän Kostajiin joukkion kolmannessa elokuvassa. Ant-Man-elokuva kun ilmestyy heinäkuussa 2015 ja Doctor Strange kesällä 2016.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: BuzzFeed