Labyrintti on taas yksi keskinkertainen nuortenkirjaan perustuva dystopiaelokuva

Ensi-ilta: 24.10.2014
Alkuperäisnimi: The Maze Runner
Ohjaaja: Wes Ball
Käsikirjoittajat: Noah Oppenheim, Grant Pierce Myers ja T.S. Nowlin, perustuu James Dashnerin kirjaan.
Pääosissa: Dylan O’Brien, Will Poulter, Kaya Scodelario, Aml Ameen, Thomas Brodie-Sangster, Ki Hong Lee & Patricia Clarkson
Pituus: 114 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Teinipojat juoksevat vaarallisessa labyrintissa etsien ulospääsyä
Arvostelija: Aki Lehti

Wes Ballin ohjaaman Labyrintin pitävät kasassa nuoret näyttelijät. Se on melkoinen suoritus, sillä maailmassa ei juuri teini-ikäisiä poikia rasittavampia otuksia ole olemassa.

Labyrintti olisi helppo ohittaa vain toteamalla sen olevan sekoitus Outolintu– ja Nälkäpeli -elokuvia, ja rahastavan niiden maineella. Totuus on kuitenkin se, että James Dashnerin The Maze Runner -kirja, johon elokuva perustuu, ilmestyi näistä ensimmäisenä. Nykyään hurjan suositut nuorille aikuisille suunnatut kirjat ja leffat ovat kuitenkin niin samasta puusta veistettyjä, että pakkohan niitä on vertailla keskenään.

Nälkäpeli-leffat ovat edelleen genrensä parhaimmistoa, pitkälti Jennifer Lawrencen ansiosta. Labyrinttikin vaikuttaa aluksi oikein näppärältä, mutta lässähtää puolivälissä ja loppu saa katsojan melkeinpä raivon partaalle.

YA, eli Young Adults -kirjoihin perustuvien elokuvien kohdalla vain yhdestä asiasta voi olla varma. Yksikin poikkipuolinen sana saa intohimoiset fanit kiukustumaan tai parhaassa tapauksessa täydellisen joukkopsykoosin valtaan.

Hollywoodin nykyisiä YA-elokuvia tuntuu yhdistävän poikkeusyksilö, protagonisti joka on jonkinlainen messias.

Labyrintissa muutoksen alulle paneva voima on päähenkilö Thomas (Dylan O´Brien), joka herää helvetillistä mekkalaa pitävästä hissistä sen noustessa maanpinnalle. Hän ei muista menneisyydestään mitään, kuten ei kukaan muukaan valtavan muurin sisäpuolella sijaitsevan Aukion asukkaista. Yhteisö koostuu pelkästään teinipojista, jotka elävät alkeellista elämää.

Hissi tuo kerran kuukaudessa uuden asukkaan ja tarvikkeita selviytymiseen. Aukiota ympäröivä muuri kätkee sisäänsä hengenvaarallisen labyrintin, jota Juoksijoiksi kutsutut valioyksilöt yrittävät kartoittaa ja löytää mahdollisen ulospääsyn. Suurin osa porukasta on kuitenkin tyytyväisiä yksinkertaiseen eloonsa, ilman suurempaa halukkuutta edes tietää kuka heidät on vanginnut. Joka yö muotoaan muuttavassa labyrintissa asustaa myös Pistäjiä eli monstereita, joita kukaan asukeista ei ole nähnyt, koska jokainen moisen mölliäisen tavannut on päässyt hengestään.

Thomas haluaa tietysti muuttaa asioiden tilan, kyseenalaistaa yhteisön säännöt ja löytää tiensä ulos.

Labyrintin alkuasetelma on sekoitus Kärpästen herraa ja Cabin in the Woodsia. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän mukaan tulee Lost-tyyppisiä pöhköyksiä. Ensimmäiset kirmaamiskerrat labyrintissa jopa pelottavat, karmivaa ääntä pitävien hirviöiden vaaniessa joka nurkan takana. Jossain vaiheessa pöljät juonenkäänteet alkavat naurattaa. Jokainen hahmo josta voisi olla apua mysteerin selvittämisessä pyyhkäistään kätevästi syrjään. Heidän ei edes tarvitse kuolla, suut pysyvät kiinni muutenkin.

Loppu on sellainen kusetus, että katsojalla olisi täysi oikeus vaatia rahansa takaisin. Eli täysin keskenhän tämä loppuu, kuten teki Divergentinkin. Ja ennen kuin joku ehtii huutaa ”niin loppui kirjakin”, niin lähdemateriaalia voi aina muokata sen verran, että valkokangasversiossa on edes jotain tolkkua. Tekijöiden luottamus menestykseen on ihailtavaa, jatko-osa tuntuu olevan heille itsestäänselvyys. No, kaikki sarjan kirjat ovat toki olleet huippusuosittuja, joten…

Labyrintin pitävät kasassa nuoret näyttelijät. Se on melkoinen suoritus, sillä maailmassa ei juuri teini-ikäisiä poikia rasittavampia otuksia ole olemassa. Dylan O´Brian sankarina on hahmoista vähiten kiinnostava, juuri sellainen näyttelijä, jolla ehkä olisi kykyjä parempaankin, mutta joka todennäköisesti vanhetessaan ajautuu ulkonäkönsä takia tekemään perinteisiä toimintapätkiä.

Ryhmän pahis, Thomas Brodie-Sangsterin esittämä Newt toimii parhaiten. Hän on niin ärsyttävän näköinen persnaama, että junioria tekee mieli lätkiä litsareilla naamaan.

Kolme vuotta pelkästään oman sukupuolensa seurassa viettäneet hahmot eivät kovin yllättäen tee K12-elokuvassa mitään sellaista, mikä yleensä vankilaolosuhteissa tulee seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta luonnostaan. Uskottavuutensa leffa menettää viimeistään siinä vaiheessa, kun viimeisenä lähetyksenä Aukiolle saapuu teinityttö. Pojat eivät ole hänestä juuri lainkaan kiinnostuneita. Kaikille on selvää, mitä tyttöraukalle oikeassa elämässä tapahtuisi.

Kiinnostavasta alkuasetelmastaan huolimatta Labyrintti ajautuu täysin hakoteille, eikä junioreiden kohtalo jaksa kiinnostaa. Korkeintaan keskinkertaisella tietokoneanimaatiolla toteutetut hirviöt ja taas vaihteeksi päänsärkyä aiheuttavat leikkaukset vievät vimeisenkin mielenkiinnon.

Lopun tv-sarjamainen cliffhanger ei asiaa ainakaan auta.

Suositellaan vain kirjasarjan faneille.