Uusimmat

Natseja ja liskoihmisiä: Iron Sky 2 kerää rahaa tappaakseen Margaret Thatcherin

12.10.2016 12:42 Tatu Junni

Iron Sky

Iron Skyn ja sen jatko-osan ohjaaja Timo Vuorensola aloittaa joukkorahoituskampanjan, jonka tarkoituksena on listiä Margaret Thatcher mahdollisimman näyttävästi.

Iron Sky 2:ssa eli Iron Sky The Coming Racessa on tarkoitus nähdä kohtaus, jossa liskoihmiseksi paljastuva Margaret Thatcher kuolee jäämällä kohti vyöryvän auringon alle.

”Elokuvassa satoja suuria tehostekuvia ja leikkausta valmistellessamme jouduimme karsimaan muutamia tarinan kannalta vähemmän tärkeitä kuvia pois. Jotkut leikkaukset kirpaisevat enemmän kuin toiset ja tämä tuntui minusta liian isolta menetykseltä. Koska budjettia ei pysty tässä vaiheessa enää kasvattamaan, ainoa keino on etsiä rahaa muualta – ja päätin jälleen kääntyä fanien puoleen”, ohjaaja Timo Vuorensola kertoo.

Lisko-Thatcherin kuolema on kerännyt parissa päivässä fanien keskuudessa jo lähes 24 000 dollaria. Kampanja päättyy 11.11.2016 ja sille asetetun 25 000 dollarin tavoitteen ylittävät rahat käytetään muidenkin elokuvasta jo pois jääneiden tehostekuvien palauttamiseen.

”Tällaista lähestymistä ei ole aikaisemmin yritetty elokuva-alalla”, Vuorensola sanoo. ”Kiitos fanien, sosiaalisen median ja joukkoistamiskokemuksemme, fanit pystyvät vaikuttamaan elokuvan lopulliseen muotoon vielä tässäkin vaiheessa.” Vastineeksi faneille kampanjassa on tarjolla mm. elokuvan rekvisiittaa ja pääsylippuja ympäri maailmaa järjestettäviin Fan Premiere –erikoisnäytöksiin.

Margaret Thatcher -liskon kuoleman joukkorahoitussivu.

Iron Sky The Coming Race on 17 miljoonan euron budjetilla tuotettu elokuva, jonka pääosassa nähdään Lara Rossi (Crossing Lines), Udo Kier (Ace Ventura, Blade)ja Tom Green (Charlie’s Angels, Road Trip). Elokuvateattereissa Iron Sky The Coming Race nähdään ensi vuoden syksyllä. Aiemmin elokuva on kerännyt joukkorahoitusta faneilta yli 830 000 dollaria.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat